Hetkiä parvekkeella rommilasin kera

Syyskuinen yö oli laskeutunut kaupungin valojen ylle sateisena ja täynnä ilotulituksia. Viikko tätä niin tuttua, mutta niin vierasta kaupunkia asettui taakseni. Takin tyhjennyttyä muuton ja uuden arjen touhuista alkoi sieluni huutaa tälle päivälle hedonismia ja eskapismia kaikesta.

Levollisena ja kiitollisena raahasin toimistoni parvekkeelle. Avaan pitkästä aikaa läppärin, kaivan taustalle soundia ja tanssahdellen täytän piippuni pesää Al-Fakherin tupla-omenalla.

Tänään en aio kirjoittaa oluesta. Vaan rommista ja omasta suhteestani tähän sokeriruokoiseen ja melassiseen juomaan.

Sateen rummuttaessa parvekkeemme ikkunoita ja myrskylyhdyn heiluessa muistelen ensimmäistä kohtaamistamme. Epäilen sen olleen joskus...köh..alaikäisenä. Niitä kokeiluita erittäin maukkaan tsekkiläisen rommin ja kokiksen kera. Siirtyen siitä opiskeluvuosien persaukisiin tumma Baltic ja kokis kokeiluihin. Harrastuksen pitkittyessä erivärisiin ja niin järjettömiä krapula-aamuja aiheuttaneisiin sekoituksiin.

Oikeastaan oikea rakkaus lajiin, siis juomaan, syttyi kaiketi reilu viisi vuotta takaperin. Olimme kaveriporukalla klassisella uudenvuoden risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Sellaisella jossa skumppaa oli liikaa, olut taskulämmintä ja juomapelit kohtalokkaita. Sellaisella, jossa aamiainen keskipäivällä täristen Slussenin mäkkärissä rajoittui kokikseen ja Systembolagetissakin piti asioida aurinkolasit lärvillä. Sellainen, jossa varsinainen tri krabola iski vasta Helsingin rautatieasemalla.

"Story of"

Yhdellä tällaisella reissulla kouraani tarttui tax-freestä korea, mutta edullinen pullo. Hän vaikutti kiintoisalta ja hyvältä lisältä baarikaappiini.
Sama pullo on tänä iltana edessäni. Hän on Angostura 1919.

Pullo jonka olen muistanut rakkautena suurena, ilona sieluissain, valona yössä vain.

Angostura itsessään on luonnollisesti kohtalaisen suuri juomatalo Trinidad&Tobagosta, joka tunnetaan varsinkin Angostura Bitteristä. Kyseistä katkeroa on sadoissa drinkeissä alkaen Old Fashioned:sta.

1919 on blendattu tynnyreissä kypsynyt tisle, jonka vanhin sekoite on kahdeksanvuotiasta.

Aikanaan tätä sai karvan yli kahdella kympillä laivalta ja Alko vierailun aikoihin pullote taisi kustantaa vähän alle neljä kymppiä.

Väännän soundin kohti Karibiaa, koska tämä yksinkertaisesti vaatii annoksen Cafe Tropicalin hengessä tapahtuvaa sessiota.

Ulkoisesti kyseessä on perinteinen kullankeltainen rommi. Tuoksussa hän tarjoilee miellyttävästi edelleen silloin ihastuttanutta vaniljaista karamellisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Melassia ja tammea.

Maku alkaa nektarisella makeudella yhdistyen vienosti tammeen ja vaniljaan. Puuta on vähän mukana. Maku on oikeastaan melko lyhyt, jossa tavallaan makeus ja kuivuus tasapainottavat toisiaan.
Olen joskus tehnyt tästä niin Cuba Libreä, kuin Mojitoakin. Silti mielestäni tämä rommi toimii parhaiten juuri tällaisenaan. Kesän viimeisen illan lämmikkeenä piipun ja Buena Vista Social Clubin kaverina pitkälle yöhön. Rommi virtaa, ajatukset kääntyvät palmuihin, kosmiseen yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. Siihen kuinka pieniä olemme, siihen kuinka paljon pahaa ihminen aiheuttaa ympäristölleen.  En itsekkään syöttänyt tänään veskun sorsille pullaakaan. So bad..
Ambulanssi kiitää Kiveriön yössä. Vettä sataa alastomille kaduille ja kellastuneiden lehtien päälle pesemään kesää pois. Surullinen kitara valittaa korvissani keveiden bossa nova rytmien kera. Ikään kuin tällä illalla, tällä hetkellä olisi jokin itseään suurempi tarkoitus. Siitä en tiedä mitään. Nautin tyytyväisenä pitkiä henkosia piipustani, rommistani ja elämisen kauneudesta. Tällaisia hetkiä voi kokea vain harvoin. Aivan ja tervetuloa takaisin.

Olutarvioissa: Stone Imperial Russian Stout 2014

Stone Imperial Russian Stout.
Pitkästä aikaa Stonea blogissa. En oikein osaa tiivistää tämän panimon vaiheita tavalla, joka tekisi sille oikeutta. Sanottakoon vain, että kyseessä on yksi niistä pienistä (köh) suurista panimoista. Yksi niistä, jotka saavat, tai saivat(?) sydämen lyömään vähän kovempaa. Yksi niistä jonka aura on täynnä hipsteriyttä, menestystä, oikeaa markkinointia ja laadukasta tekemistä. Nykymittapuulla voidaan toki sanoa, että nörttien tutka on ehkä hivenen kääntynyt tästäkin panimosta erikoisempiin. Silti sillä on oma lähes järkähtämätön asemansa panimona, jonka tuotteet ovat väistämättä timanttia. Ja nyt kun Stone avasi uuden panimon vanhalle mantereellekin on saatavuus parantunut ja ainakin uusi, kaksi viikkoa vanha, versio Ruination DIPA:sta oli mennä viikonlopun Kymijoki Beer Festivaleilla hekumallinen.

Tämä olut taas.. 11% lämmitysvoimaa, n. 60 ebua Warrioria ja 270 yksikköä väriä, puhdasta synkkyyttä. Vuodesta 2000 asti ilmeisesti pitkälti samanlaisena keitelty IS, jonka mallaspohjasta ilmeisesti löytyy brittiläistä paahdettua mallasta ja ohraa.
Jollain tasolla kiinnostaisi tietää, että miksi juuri brittiläistä, mutta ehkä pikemminkin niin, että miten se eroaa panimon normaalisti käyttämästä ilmeisesti Yhdysvaltalaisesta maltaasta?

Tänään on perskohtaisesti sikäli suuri päivä, että vietin viimeisen työvuoroni nykyisessä työpaikassani. Viisi vuotta ja risat on.. Paljon, erittäin paljon tuolla. Jotenkin synkkä, ikääntynyt ja edes jotenkin itänaapuuriin viittava sopii tunnelmaan. Viimeinen viikko tässä rajan vieressä on lähtemässä käyntiin. En ymmärrä sitä vieläkään. Intoa tulevasta ja haikeutta menneestä. Silti... Nyt Stonea lasiin ja asiaan:

Stonen IS valuu synkkänä lasiini. Lähes pikimustaa. Vaahtoaa keskiasteisesti ja jättää lopulta hennon, mutta kestävän lakin huipulleen.
Tuoksusta irtoaa nyt ikääntyneenä enemmän kaikkea, mutta ei aivan sellaisella iskulla, kuin tuoreena. Tuoreen paahteisuus ja lakritsa väistyy hivenen kuivan hedelmäisyyden ja marjaisuuden tieltä. Mallasta, soijaa ja salmiakkia mukana.
Vahva, mutta ei tosiaan iskevä. Pidin tästä ehkä tuoksun osalta enemmän tuoreena, tai no.. "Tuoreena".
Maussa on vähemmän yllättäen aivan samoja elementtejä. Avaus on reilusti paahteisen maltainen tarjoten kahvia ja salmiakkia lapiokaupalla. Kuivattu hedelmäisyys on tässä kevyempää kuin tuoksussa. Siinä ja siinä lipsuuko nuotionpohjan puolelle paahteen osalta, mutta suklaisuus on ottanut takkiin ja pahasti. Hiven vaniljaisuutta hiipii lämmetessä sekaan. Loppu on miellyttävää espressoa yhdistettynä katkeruuden puraisun ja paahteen leikittelyyn.
Suutuntuma on vähemmän yllättäen melko täyteläinen, mutta juotava. Pelottavan juotava. Etanoli pysyttelee jossakin takana piilottelemassa ja vaappuu pullon pohjan tullessa vastaan, kuin Muumien mörkö. Yllättäen örisemään.
Imperial Russian Stout viehättää ikääntyneenäkin. Se on erilainen, silti samankaltainen. Laadukas, ellei jopa erittäin laadukas ja klassinen esimerkki tässä tyylissä. Se ei marssi kuin puna-armeija suuhun, se ei omista koko kolhoosin maustekaappia, vaan tekee kaiken Tsaarien ajan tyylikkyydellä.

Kymijoki Beer Festival 2016 - Sadetta ja latotansseja?

Good beer, good company and the other guy

Sääennustus tulevalle viikonlopulle: Sadetta, sadetta, vettä, tihkua, harmautta.
Saattoi kuvitella marraskuun taivaan kaartuneen koko Kymenlaakson ylle juuri sinä viikonloppuna, kun oli aika matkata Korialle ja Kymijoki Beer Festivaleille. Siinä missä markkinapäällikkö suuri El Sol oli päättänyt vetää rokulia ja vettä tuli ämpäristä könysin, tällä kertaa, tilavaan bussiin kohti Koriaa.

Kerrankin festari, jonka vesitarjoilu pelaa täysillä.

KBF on nyt vakiinnuttanut paikkansa kotimaisessa olutfestivaalikalenterissa ja uusiutunut vuosi vuodelta.
Näin oli näppylät tälläkin kertaa. Aikaisemmin bändit olivat vetäneet itseoikeutetusti keikkansa tanssilavan suojissa. Nyt tälle vuodelle oli kasattu tanssilavan ulkopuolelle uusi ja katettu esiintymislava. Panimot puolestaan oli siirretty tämän alueen taakse nurmikentän reunoille yhdessä ruokakojujen kera.
Sijoittelu toimi mielestäni aiempaa paremmin, mutta silti imho pitäisin itse yhtyeet siellä missä sen tanssilavatunnelman ja Korian hengen saa paremmin aikaiseksi. Jolloin myös esiintyjiä karttava harrastaja saisi rauhassa juoda ja jakaa pientä tuoppiaan muun pöytäseurueen kesken vähintään neljällä pillillä.

Viime vuosilta tutut jonot loistivat poissaoloaan tällä erää. Kuulemani mukaan perjantaina oli jengiä ollut lopulta normaalisti (paljon) ja vaikka lauantain sää lupasi aluksi vain hc-harrastajien kokoontumisajoja (mie ja se toinen tyyppi) oli kahdeksan jälkeen poistuessani paikoin jo tungostakin.

Toinen syy jonojen hallintaan oli vuoden suurin uudistus: Lähimaksuranneke. Virittelin jo mielessäni viinarannekekohua tämänkin ylle, mutta tällä ei maksettukaan laskulla. Hommahan toimii niin, että rannekkeelle ladataan summa x ja tiskillä ei tarvitse, kuin vilauttaa ranneketta. Tämä nopeuttaa myyntitoimintaa kuitenkin melkoisesti. Silti... Kenties aurinko olisi toiminut tulikokeen tuojana tällekin; epäilen ettei nyt uutta kävijäennätystä kuitenkaan tehty?
Mitäpä muuta?
Panimokattaus käsitti tänä vuonna tiskit:

Vakka-Suomi
Bryggeri Hki
Malmgård
Maku Brewing
Teerenpeli
Hiisi

Ja erilliset tiskit vielä:

Diamond
Servaali (Pöhjala)
Gastropub Betony

Perjantain ensimmäiset maltaiset

Selvää lisäystä oli siis edelliseenkin vuoteen havaittavissa ja mielestäni tähän settiin mahtuisi vielä pari enemmänkin. Festivaalioluesta Kaiusta oli tarjolla nyt jo tovin Betonyn hanassa ollut "festarivahvuinen" 5,7% Kaiku, joka on jo selkeästi rotevampi tapaus maitokauppaversioon nähden. Juomia taisi kaikkiaan olla n. 150 erilaista alkaen Aja Bryggeristä, kulkien Foundersin kautta Stoneen. Norjasta näytti olevan Betonyn tiskillä reipas edustus ja viereisellä Servaalin tiskillä Pöhjalan hanoja. Harmi tosin ettei Öö:n eri versioita ollut hanassa.

Yleensä tässä saa nätin kuvan..

Ruokapuoli oli melkoista ilotulitusta verrattuna vaikkapa SOPP:n valikoimaan.. Ruisherkkua, Lamykins, Texas BBQ, Kattilan lähi-ja luomuruokaa, JK-streetfoodia ja Cuban Street Kitchenia. Hinnat toki festaritasoa, mutta laatu jotain aivan muuta verrattuna muutamien tapahtumien lämmitettyihin eineisiin ja makkaraperunoihin nähden.
Yllärinä paikalla oli myös paikallisen kahvikaupan ja kahvilan; Papulaarin tiski, että yleisön seassa vaellellut "Sysikymimies". Sysikymi on siis Papulaarin oma tummapaahtoinen kahvi. Eli voidaan todeta myös kahvitarjoilun olleen maukasta ja säähän sopivaa.
Sateesta huolimatta oma tunnelmani ja fiilikseni pysyi oikeastaan parempana kuin kenties koskaan näissä hipoissa. Tunnelma oli kenties juuri sateen takia lämmin ja välitön ja sama tuntui hehkuvan tiskien takaa. Jonkinlainen järkähtämätön usko siihen, että festareista tulee mainiot joka tapauksessa.
Ja tiedättekö.. Niin tulikin.
Oikeastaan tikkivihkoa selatessa ja maistiinpanoja kaivaessa havaitsin, että kahdessa päivässä vain toistakymmentä olutta. Käytin ilmeisesti ruuhkattomuuden edukseni ja sosialisoin tuttujen kasvojen kanssa tiskien takaa urakalla? Tai ehkä mie vaa makasin takaterassilla tuijotellen elokuiseen Kymijokeen lasissa hyvää tummaa, eikä juuri ketään koko terassilla? Tai kuivasin muille vieraille pöytiä ja penkkejä? Tai join tuttujakin tuotteita jossakin välissä?

Tää festari pyyhkii pöytää muilla?

KBF tuntuu päässeen lastentaudeistaan eroon viimeistään nyt. Festivaalin osatessa uudistua ja kasvaa joka vuosi onkin kiintoisaa on nähdä mitä näemme ensi vuoden tapahtumassa? Lisää sadetta? Vai niitä latotansseja? Uusia tiskejä? Aurinkoa ja sujuvaa jonottamista? En tiedä. Tavallaan haluaisin vain, että festivaalien iloinen ja lämmin tunnelma pysyy yllä.
Kiitokset siis kohdalle osuneille tutuille ja uusille tutuille niin yleisön, kuin tiskienkin takaa. KBF tapaamme taas ensi kesänä uusin metkuin.

Valopää kiittää ja kuittaa

Kotiolutta: Juhon Opus Dei-Quadrupel

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö.. Ei ollut, vaan lämmin kesäinen ilta. Olin saanut viimeinkin osani eräästä tilauksesta, jonka toimitus venyi aina venymistään, kunnes viimeinkin aikataulut natsasivat.
 Kuriirin tehdessä jo lähtöä minulle vinkattiin seassa olevan erään yhteisen toverimme leipoma yllätyspullo.
Mikäs siinä.. Ainahan minua kotiolut kiinnostaa ja en muista kovin usein ilmaiseen kuppiin sylkeneeni.

Kysyin speksejä. "Se on ehkä Quadrupel, tai sitten joku Stout". Muistin mielessäni herralla olleen erinomainen maku Stout:n suhteen.. Synkkää, tynnyrikypsytettyä ja täynnä makua.. Ja jotenkin Bryggerin Sofia-pulloon pakattuna mielleyhtymä ei ollut kovin belgimäinen. Olin väärässä, niin väärässä.
Ja lähtökohtaisesti myös kovin epäileväinen. Kysyin ensin itseltäni ja nyt teiltä: Kuinka monta hyvää kotimaista Quadrupelia olette juonneet? Tai oikeastaan: Montako on kaupallisesti keitetty? Vain muutamia.

Montako hyvää (tummaa) belgityylistä ja kotimaassa valmistettua olette juonneet? Aivan en minäkään. En valitettavasti pidä edes Malmgårdin Belgestä, vaikka panimolta muuten tihkuukin aivan loistavaa tavaraa.
Ja nyt.. Liki aloitteleva kotipanija on keittänyt Quadia. Pakko korkata ja ihmetellä:

Ulkoisesti lupaa tummaa, samean rubiinin punaista. Vaahtoaa sangen kermaisesti, hätistelen kulmakunnan katteja jo pois vaahdon luota. My precious.

Kuvatessa jo hedelmäkärpäsiäkin ilmestyy tyhjästä kohti lasia.. Niitä punasilmäisiä kankkusta potevia kommunisti-kärpäsiä?

Tuoksu lupaa kuivaa hedelmäkakkua. Luumua piisaa rusinoiden kera ja reilusti. Kivasti karamellista siirappisuutta ja vähän maitosuklaatakin. Anista on todella lupaavasti taustalla. Yllätyn todella positiivisesti. Ei viinaisuutta, liuotinta, outoja fenoleja. Tasaista, vahvaa tuoksua.

Maku.. Hitto..Ekana maistan vaan kermaisen smoothia sekahedelmäpirtelöä.

Anista, lakua, kuivaa hedelmää. Helkkari.. Täähän on oikeesti hyvää. Enkä liioittele yhtään. Jotain sellaista jos Chimayn blöötä sekoittaisi R10:n sekaan. Makeahkoa karkkia, vähän limppua, setsuuria ja toki keveää etanolisuutta puskee maussa vähän, mutta kuuluu juttuun. Mausteisuus on mukavan keveää ja taka-alalla. Todella hallittua settiä. En ihan oikeasti ole koskaan juonut näin autenttista Quadia, tai vahvaa belgiä Suomesta, harvoin muualtakaan.

Suutuntuma..Pehmeää ja kermaista, matalat hiilari, kuten itse pidän. Suuhun jää paksu lakritsainen kerros. Alkoholi puskee hellästi sekaan.

Sanokaahan miun sanoneen.. Tällä Quadilla pyyhitään vielä penkkejä. Järjettömän onnistunut. Hattua pois.

Pisteet: 9+4+8+4+16=41p

Holy cow. Opus Dei.. Mistä saan lisää?

Laitan samalta istumalta viestiä ja utelen speksejä:
Pilssiä, karkkimaltaita, vähän mallasta väriin, vähän hiutaleita ja siirappeja. Eurooppalaista humalaa, vähän korianteria. 10,7% ja n. 30ebua.
 Prosessissa on pari erikoista kikkaa, jotka pysyvät vielä savuverhon takana. Ainakin siihen asti, että saan mestarin kuulusteluhuoneeseeni ison lampun eteen kuuntelemaan kumihanskojen napsuvan selän takana.

Olutarvioissa: Founders Devil Dancer Triple IPA

Triple IPA:n osui kourani tuhlatessani hieman aikaa Sykkeen Alkossa.
Arvasihan se miten siinä kävisi, kun paholainen olkapäällä kutsui tanssiin..
Lyhyesti: mukiin päätyi jälleen yksi Founders.
 Hintaahan tällä on karseasti. Mielestäni liki 10€ hinta Alkossa on sellainen, että nyt olisi hinnan ja laadun vyöryttävä Panzerkampfwagen VI:n lailla suuhuni ja tykitettävä sellaista orgastista ilotulitusta, että unohdan hintalapun ja hellin pullon kanssa aamuun asti naapurien poistuessa tupakalle.
12% lämmittävyyttä ja 112ebua potkivuutta ei lupaa hyvää.

Lasissa olut on kauniin punertavan ruskeaa keskiasteisella vaahdolla.
Tuoksu lyö tiskiin melkoisesti pihkaa, havuja, greippiä, mallasta, karkkia, U name it. Keveän hetelmän, jossa d juoksi pihkaa karkuun, jälkeen lähes Tonicinen tunkkaisa karvaisuus puistattaa jo ennen hörppyä. Tätä nuuhkiessa ei voi välttyä ajatukselta:
Jos tätä kaataisi kattilaan ja höyryhengittäisi lenssussa tarvitsisiko papukaija-karkkeja enää ollenkaan? Ja saisiko Eucalyptus pastilleista olutta? En tiedä, mutta sen tiedän että tätä pönttöön kaataessa kaakattaisi wc-ankkakin karkuun. Eläinystävällisenä en tätä tietenkään suorittanut. Ankkakin on älykäs eläin.
Maku... Tuntuu hyvin pienen räpäyksen ajan makealta. Kunnes katkeruus tulee kylään ja irroittaa pihkalla sokerit limakalvoilta ja kaiken muunkin samalla kertaa. Samalla veistellen männyn oksilla turpaan kysyen sadistisesti: "Saanhan lyödä kohta kovempaa? Saanhan?"
Keveää hedelmäkarkkia, sitrushedelmiä ja sitruunalakritsaa. Katkerot purevat kitalakea ja maku jää suuhun kuin liimattuna. En tiedä vieläkään ihastuttaako tämä vai vihastuttaako?
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläistä tavaraa. Juotavuutta on ottaen speksit huomioon edes joten kuten. Eli potkii jo puolessa välissä.
Harvoin oluen juominen tuntuu urakalta. Harvoin miettii jokaisella huikalla haluaako tämän juoda loppuun? Devil Dancer on nimensä mukainen katalyytti paheisiin. Tämän jälkeen mielen vallitsee seitinohut ranskalaistyylinen iltapäiväkänni. Pirullinen tapaus, joka jokaisella pisaralla kävi yhä päihdyttävämäksi. Pisara pisaralta aloin myös pervosti nauttia tämän juomisesta. Miettien olenko siis masokisti?
Huonosta hinta-kännisuhteestaan huolimatta hipster-indierock-viikset värisevät suomalaisittain seuraavaan aamunkajoon tuuheampina kuin ennen.
Onneksi viikseni ovat tällä hetkellä enempi mallia amishaituvat. Vaikka bemmiä ei olekkaan pihassa, voisi vastaavia fiiliksiä aiheuttava Imperial Stout saada minutkin ihastumaan. Nyt tämä jättää vain vähän tyhjän fiiliksen ruutupaitaan. Kuriositeetti kamaa.

Blogi Lomalla

Hei arvoisa lukija.

Olen lomalla ja otan loppukuun pitkälti lomailun kannalta, joten uusia juttuja tihkuu varmaan elokuussa seuraavaksi. Minulle lomailu tarkoittaa pitkälti kaikkea sitä mikä tapahtuu kodin ulkopuolella ilman atk-laitteita. Kenties luontoa, matkailua, vapautta, ihmisiä, rauhaa ja muutamia tuoppeja. Riippumattoja, linnunlaulua, suuria kaupunkeja, tyhjiä aamuöisiä katuja ja ilman kiirettä.

Seuraavaksi minuun törmää todennäköisimmin Helsingin SOPP:ssa loppukuusta, joten nykikää vaan hihasta. 

Tuopin Ääressä toivottaa kaikille tasapuolisesti kiiretöntä heinäkuuta.

Minä, Junnu ja Founders KBS

Haen sitä fiilistä ruuasta, oluesta, aamuöistä ja tammilastuista
Haen sitä paahdetusta maltaasta, hurmiosta ja humalasta.

Ja kun se fiilis osuu kohdalleen aukeavat portit taivaaseen, maailma pysähtyy ja hetki.. Hetki on ikuinen.
Tänään hetki on lähellä ikuisuutta. Näin jo paratiisin ovien avautuvan, livoin kielelläni kosteaa kukkaa ja sen hunajaista nektaria.. Kunnes..
Niin palataanpa alkuun.
Ollessani yhdeksän opettajani takoi lanttuuni, ettei tekstiä kannata aloittaa kliseellä: "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Tänään oli. Lähes. Kesäisen synkkä, tuulinen ja sateinen yö, mutta muistaen tämän opetuksen en käytä tätä aloitusta.
Olin, tai olen, aloittanut juuri kolmen viikon mittaisen kesäloman. Fiilis on melkolailla huikea. Lähdin töistä palauttaen tavaroitani yhdessä Juha Vainion kanssa. Marssin nimittäin vuoronvaihtoon popittaen Junnun "Käyn Ahon Laitaa"-biisiä. Udellen samanaikaisesti yövuorolta: "Arvaatteko mikä hetki on käsillä? Kyllä.. Nyt minä painun lomalle Junnun, yhen albatrossin ja norpan kera. Mennään porukalla Miikulaisen luo kaljalle."
Albatrossi otti siivet alleen, koska se kuuelemma "vaan lepäämättä liitää". Vainio oli jo kantokunnossa alkuillasta. Sellaista elämä on. Jäätiin kuitenkin lopulta kotiin saunomaan norpan kanssa.
Taustalla alkoi kuitenkin soimaan tummaa soundia: Inner Circle ja Bad Boys. Tempaistiin tummaa kaapista ja katsottiin kumman tumma olisi suurempi. Norppa lähti taustalle lipittämään Red Seal Alea. Minä taas.. Halusin rakastella itsekseni Foundersin KBS:n kanssa. Olen kuullut, että itsekkyys on pop, in ja hip. Siksi en jaa tätä pulloa kenenkään kanssa, en postaa edes egoa pumppavaa selfietä Instagrammiin, vaikka KBS:llä puskuria olisikin sen 12,4% edestä.
...No postasin kuitenkin..


Founders.. Niin.. Onhan panimolla rutkasti hyviä oluita, mutta totaalinen pankin räjäyttäjä uupuu. Isossa kirjassa (RateBeer) tämä Kentucky Breakfast Stout on rankattu maailman Top50-listalle. Se on paljon se. Silti... Voiko Founders nyt oikeasti räjäyttää pankkia? Meinaan Breakfast Stout ja panimon normaali Imperial Stout ovat minun kirjoissani ja kansissani luokkaa: "Mukiinmeneviä, ei säväyttäviä".
Samanaikaisesti juuri tämä olut on väistänyt minut niin pahuksen monta kertaa. Tuoreimpana muistona viimevuotinen "turha" reissu Lahden Metroon, jossa sitä huhupuheiden mukaan olisi ollut. No kaljaa oli anyway tarjolla ja loput arvaattekin.
Jokatapauksessa kaikkien osa-alueiden pitäisi olla kunnossa. On rutkasti puskuria johon tarttua, tammitynnyriä, paahdetta, kahvia, suklaata ja synkkyyttä.
Näistä tynnyröidyistä oluista nautin erityisesti Goose Islandin Bourbon County:sta. Se on jumalten nektaria se. Keräten toki pari ylimääräistä pistettä, kuten muutkin panimon tuotteet. Ankasta saa aina plussaa, muttei papukaijamerkkiä.



Sytytän kynttilän, kaivan vihkon esiin. Otan kuvat ja vaihdan atmosfääriin tiukkaa soundia. Sellaista lomaan sopivaa, letkeää.. Niinku toi: "Valvomon klassikko Mikä kesä?"
Junnu korisee sohvalla, joten vaihdan välillä: "Vain sorsa lentää pohjoiseen"-ralliin.

Lasiin valuu lopul............Ei teitä kiinnosta.
Lisätkää tähän pitkä rivi adjektiiveja. Niitä: hekumallinen, vaniljainen, kahvisen paahteinen, jne. Tiedätte kyllä.
Noniin.
Mennään fiilikseen. Sehän on tärkeintä. Millainen olo tätä juodessa tulee? Veikkaisin loppua kohti lievästi päihtynyt, mutta olen ottanut vasta kaksi huikkaa ja juon nyt kolmannen. (Ei. Tätä ei juoda irlantilaisittain seitsemällä huikalla, vaikka haluaisinkin voittaa lotossa.)
Founders tekee KBS:ssä kaiken ns. "By the Book". Siinä on kaikkea mitä halusinkin. Tasapaino on yksinkertaisesti loistava. Fiilis voisi olla katossa. Kysyn silti itseltäni.. Onko se liiankin kliini? Se ei iske rautalapiolla turpaan, ei hukuta minua viskitynnyriin, tai rankaise suutani "C-hop overdose:lla". Kaipaanko mitään näistä? Kyllä ja en, sellainen wow-faktori puuttuu ja leijailen takaisin lähemmäs maata. Siemaillen, hellien ja nyökyttäen päätäni hyväksyttävästi. Norppakin nyökyttää lepokiveltään, vaik ei olla viel yhtään pornolaulua laulettu. Albatrossia ei näy, muttei kyllä naurulokkejakaan. KBS: Good Beer, No Shit.