Perjantaipulloina: Bryggeri Roggenfest & Kouvostoliiton Pilssivesi

Kaunis heinäkuinen iltapäivä taittuu iltaan. Painettuani toista vuorokautta omia projektejani eteenpäin teki mieli mennä ulos, korkata kylmä ja ottaa etäisyyttä kaikkeen.

Eskapismia kera vesipiipun ja parin raikkaan. Vaikein päätös oli miettiä minkä pullon korkkaisin näin ”varaston tyhjennysviikoilla”. Muuton häämöttäessä edessäni sisäinen Simo Vaatehuoneelta on kauppaamassa tuulipukuja (vai pulloja) hintaan 99,90mk.
Ajatuksella: Mitä vähemmän kannettavaa, sen parempi. Silti pullot eivät tunnu katoavan mihinkään.
Tätä ajatusta noudattaen päätinkin korkata tuplasti jotakin sopivan keveää, silti maistuvaa, tilanteeseen ja fiilikseen sopivaa. Mietin liian pitkään, kunnes näin hänet kaapin nurkassa: Bryggerin Roggenfestin. Kyllä. Kuinka monta kertaa tästä onkaan pitänyt runoilla? Vastaan: Lukemattomia kertoja.

Yksinkertaisesti Roggenfestista on tullut sellainen harvojen Alko asiointien vakio-ostos yhdessä Koffin Pirterin ja Chouffen Houblonin kanssa. Syyttäjä tosin kertoo edellisestä asioinnista olevan yli kuukauden päivät ja puolustus on kuin maansa myynnyt ja peltonsa polttanut.

Kaveriksi kaappaan syleilyyni tietysti kotipolttoista Pilssiä.

Molempien pikajäähdyttyä pakastimessa ehdin viritellä kesätoimistoni kuntoon. Vesipiipun, läppärin(että mie vihaan näitä windowseja.. Always trust the penguin), kajarit, kameran, jne.

Ehdin jo miettiä miten paljon valmisteluja hedonismi vaatii ja meinasin jäädä sohvalle puremaan persikkaa, mutta viimein kaikki oli valmista. Eikä mennyt edes sitä kuutta päivää, kuten edellisellä kaverilla jossakin isommassa kirjassa ilman kuvia. Tiedä häntä.. Sen opuksen todenmukaisuus lähentelee paikoin tämänkin blogin ja muun kotimaisen olutkentän keskusteluita.

 Asiaan, asiaan..

Bryggeri Roggenfest kätkee sisäänsä Bryggeri Helsingin mukaan:

”Humalat: Magnum, Perle

Maltaat: Pilsner-, ruis-, vehnä-, musta-, savu- ja karamellimaltaat, ruisleipä

Kantavierre: 13,2%

IBU: 36 EBC: 20”

Alkossa hintaa suolaiset: 4,55€/0,33l. Vahvuutta 5,2%

Roggenfest on Sofian ohella eräs toivomistani oluista Bryggerin yli vuoden takaisessa kilpailussa, joten otan paremman tiedon puutteessa osan kunniasta näistäkin (vitsivitsi).

Roggenfest on kauniin punaruskea olut kohtalaisella vaahdolla. Siinä on selkeästi pehmeää ruisleipäistä maltaisuutta yhdessä hennon savuisuuden kera. Häivähdys marjaisuutta, kuivaa keksisyyttä ja reilua yrttisruohoista humalaa. Miellyttävän tasapainoinen ja yllättävän moniulottteinen moniottelija moneen tilanteeseen. Raikas, rapea, mutta pehmeästi soljuva. Maukas, rukiinen ja todella juotava tuote. Keskitäyteläinen, sopivan matalahkot hiilihapot (kenties johtuen rukiin käytöstä). Roggenfest on jälleen osoitus siitä miksi nautin Bryggerin tuotteista huomattavan paljon. Ei turhaa kikkailua, ei ”jänniä mausteita”, ei ” Turhaa C-humalan käyttöä”. Vivahteita, puhtautta ja juotavuutta. Olisipa hauska tietää olisiko Alexin Panimon laitteilla pantu samanlaisia? Vai onko Schulzin kattiloissa jotakin taikaa, joka kohottaa mestari Hüffnerin selvää ammattitaitoa astetta paremmaksi?

Tämän jälkeen onkin jännä korkata kotipolttoista Pilssiä. Mitä yhteistä niillä on?

Alkoholiprosentti ja Ebut ovat hyin lähellä toisiaan. Muuten aivan eri oluet toki, mutta näin heinäkuussa kiitän itseäni tästä erästä. Korkataanpa..

Speksit: 

Maltaina: Pils, München, Melanoidi. 

Humalat: Northern Brewer, Styrian, Saaz, Hallertauer.
IBU: n. 45. EBC: n. 12.
Vahvuutta: 4,9%

Pilssivesi valuu sameahkon keltaisena jättäen reilun ja pitsisen vaahdon laelleen.

Kukkaketoa, budia ja ruohoa. Siinä päälimmäiset aromit. Keveää hedelmäisyyttä, leipäistä maltaisuutta ja hyvin hentoa pihkaisuutta. Vilja ja humala ovat mielestäni tässä varsin kivassa balanssissa. Se ei pure päätä irti, kuten Petolintu, eikä omista Urquellin voista viljaisuutta. Suodattamattomuuden ja kevyen kuivahumaloinnin havaitsee selvästi. Olut onkin makumaailmaltaan kuin kellerbierin ja pilsin äpärälapsi, joka ajelee Kleinbussilla surffilauta katolla kukkaa poltellen ja individualismista paasaten, vaikka omistaakin saksalaiset vanhemmat ilman pickelhaubea ja saappaita. Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, edellistä hiilihappoisempi olut.

Olen silleen salaa tähän lapseen melko tyytyväinen.

Olut loppuu, piippu sammuu ja viimeiset hitaat tanssitaan yksin nurmikolla avojaloin. Mielessä vain pian alkava kesäloma.

Soundtrack tänään: Scandinavian music group - Casablanca, Dropkick Murphy's – Deeds not words, Pave Maijanen – Ankronikka tunnari, Journey – Don't stop believin', Taiska – Mombasa, Green Day – American idiot, Raptori – Oi beibi, Sir Elwoodin hiljaiset värit – Älä mee, Paleface – Mul on lupa, Kerkko Koskinen Kollektiivi – Ole tyytyväinen nuorena, Queen – Innuendo, Belinda Carlisle – La luna, Hector – Eurooppa, Harry Belafonte – Bananaboat Song, Manu Chao - Mr Bobby.

Kuinka valmistaa täydellinen Sour?

Koska Sourit ovat in, pop ja hip haluaa ylläpitokin kantaa kortensa kekoon tässäkin asiassa.
Suoritimme tutkivaa journalismia ja eläinkokeita etsiessämme täydellisen Sour:n kaavaa.
Alkuun voin todeta, etten omakohtaisesti näistä pahemmin välitä. Tyylin ollessa kovin itseään toistava ja yksipuolinen. Pidän kyllä kirpeästä mausta paljon, mutta jotenkin nämä jäävät usein muiden jalkoihin. Silti halusin koittaa siipiäni ja astua pois mukavuusalueeltani. Koitin löytää täydellisen reseptin ja uskon päätyneeni lopulta oikeaan suuntaan lähempää, kuin arvaattekaan.
Aihepiirin entusiastit voivat klikata itsensä vaikkapa tänne.
Joten hyvät naiset ja herrat.. Kuinka valmistetaan täydellinen Sour:

Suuri Päivä, Pieniä panimoita ja niitä oluitakin -SOPP Lahti'16

 

Prelude:

"Se päivä muutti kaiken"

Heräsin tuoreeseen Suuret Oluet, Pienet Panimot aamuun kerrankin Lahdesta. En Haminasta, tai Kouvolasta. Silmät turpeina tartuin puhelimeeni. Naputin sängyssä maatessa ja aamuauringon loistaessa ikkunasta luurista erittäin ratkaisevaa tietoa. Nuuhkaisin rohkaistuksesi viereiseltä tyynyltä töihin paenneen neidon huumaavaa tuoksua rohkaistukseksi. Meillä kaikilla on paheemme ja tapamme juopua. Tämä tapa on mielestäni kaikkein vaarallisin ja silti koukuttavin. Hetki on kuitenkin jännittävä. Kiipeän puhelimitse suoraan Tuomiovuorelle valmiina pudottautumaan alas ilman "One beer to rule them all:ia". Odottaen vain pahinta.

Laitan kuitenkin hetken kuluttuani puhelimeni pöydälle tuulettaen. Koira katselee suurilla nappisilmillään touhuani ja kipittää lähemmäs kerjäämään pakollista aamuista rapsutusta. Olen yhtä hymyä.
Päätän samalta seisomalta lähteä ottamaan ystävästäni ja monivuotisesta SOPP-veteraanista; Pastori J:stä kopin vähän etuajassa. Marssin liki helteisen Lahden ostamaan kukkia muistaen etteivät ruusut selviä tässä taloudessa koskaan. Kerrankin sääkin suosii. Aina ei tämä kaupunki ole suosinut, mutta nyt.. Kerrankin tähdet ovat oikeassa asennossa. Vaapun hikisenä kukkien kanssa vihreän taulun talosta sisään ja joudun jonotushommiin. Päätän valita tarkkailupaikan tolpan takaa ja heti kun rouva edestäni katoaa hyppään salamana esiin. Sekunnit vaihtuvat minuuteiksi ja jälkisoija valuu, kuin sadevesi Salppurin hyppyrimäistä ukonilmalla. Sellaista on ilmassa tänäänkin. Viimein hyppään piilostani esiin. Ojennan kukat erittäin hämmentyneelle ihmiselle ja kysyn: "Hei kaunis neito. Muutetaanko syksyllä yhteen?"
Poistun yhtä nopeasti hakemaan matkajäätelön ja tapaamaan töistä karannutta pastori J:tä. Hän huomaa riemuni, joten päätämme yhdessä pyhittää vähän vettä ja kastaa suuta. SOPP-Lahti siintää edessä.

...............

Vaappuessamme puiston halki kohti tuttua Veskun rantaa törmään äkkiä isoon kasaan tuttuja. Kuten minäkin; He ovat valitettavan aliarvostettuja vieraita puistoissa mustavalkoisine kasvoineen tekemässä työtään nurmikon kunnon eteen. Jään hetkeksi virnistelemään ja kaakattamaan valkoposkihanhimafian kanssa. Mainioita veijareita.

Juttelemme J:n kanssa matkalla iskuosaston pienuudesta ja kaatuneista tovereista. Suunnittelemme matkaa Savonmaan suuriruhtinaan tykö. Sinne mistä kaikki hyvät sotaretket aina alkavat: Puolasta. Päätämme varata lennot ja ennenkuin huomaammekaan olemme ohittaneet portinvartijan, kuin saksalaiset edellämainitun valtion rajalla syksyllä ´39. Samalla nopeudella käsiimme on eksynyt tuttu SOPP-tuoppi; tuo kesän suurin hitti sitten Einin ja Kesän ja Yön.

Viereisellä tiskillä tarjotaan myös vauvamukiksi ristimäämme 1dl tuoppia. Harmi ettei siihen saa nokkaa, mutta kenties pilli ajaisi saman asian? Toisaalta olen nokallisten ystävä, mutta kuultuani Helsingissä olevasta tapahtumasta päätän tasa-arvon mukaisesti, että pillillinen olisi yhtä hyvä.
Selattuamme tovin aurinkoisen terassin penkeillä listaa mietimme yhteen ääneen, että tapahtuma-alue on käynyt pesukoneessa ja joku on säätänyt 40c kirjopyykin 80c:seen. Kutistusta tapahtunut mielestämme?

Startti oli hidas

Unohdamme murheet ja kilautamme maljat päivän voitolle ja seuraavat Pave Maijaselle ja Ankronikan poissaololle.

Positiivisesti havaitsen yllättävän paljon kiintoisaa juomista ja erittäin ilolla ihania Imperial Stouttejakin on jokunen mukana. Kyllä se minulle maistuu hellepäivänäkin, vaikka pari vuotta takaperin Kuninkaankartanon Tyykkiä juodessani samalle ajatukselle lähinnä naurettiin.
Tänään nauran kuitenkin minä. Elämälle, Dolce Vita:lle ja sille ettei kumpikaan ottanut aurinkorasvaa, tai Aloe Vera:aa mukaan.

Päivän hartain hetki koetaan siinä kohtaa, kun mukiin eksyy suurin klassikko: Kivisahti. Ei Soppia ilman tätä nektaria. Epäilen vahvasti alueen aitojen, natolankojen, vesihautojen ja konekivääritornien romahtavan sinä päivänä kun festareilta ei saisi tätä, tai sahtia ollenkaan. Lopulta minua aletaan kaipaamaan lavalle. Luulen hetken, että taustalla soi pian Frederikin miestrippari ja tartun tangosta kiinni, kunnes havaitsen hänen pyhyytensä tuoreen olutsommelier Majasen kapuavan stagelta alas.
 Saan päähäni pitkästä aikaa kuulokkeet ja käsiini tuoreen Lahtikko lehden. Joudun vannomaan Lahen Bönthör-paholaiselle, kymppipaidalle ja tämän Bob Marley:ta muistuttavalle muurahaismiehelle, että laitan lehden varmasti kehyksiin takan päälle. Miettien samalla, että takka rivitalossa voisi olla ihan paikallaan. Etenkin talvi-iltoina maatessa norpannahka taljalla, liekkien loimutessa ja seurana vain edellä mainittu naisihminen sekä skumppapullo jäissä.
Havahdun realiteetteihin ja vaan nyökytän päätäni. Lopulta kertoen huikentelevia tarinoita mm. Tom of Finland-oluesta (eka joka panee, maksaa rojaltit), Pridesta ja siitä toisesta festarista, jostain humalanpalveluksesta. Isolla kirkolla sekin. En muistanutkaan, että radion tekeminen olikin niin lystiä.

You're listening Limuradio

....
-Warning contains mumbling about Governments Camping School- 
Inttijuttuna: Pidin aikanaan radiohäirinnästä koulutusta valtion vehkeillä. Vehkeet lopettivat-aina-toimintansa puolessa päivässä, jolloin piti ottaa ohjat ja huudella vaan "Radio-Häirintä". Äärettömän tylsää ja typerää, kunnes keksin, että... "Hei.. Täst tuli just Radio Häirintä; päivittäinen piraattiradio propagandalla". Lopulta ohjeistettiin vähän hillitsemään, koska alokkaat eivät keskittyneet koulutukseen, vaan radio-ohjelman kuunteluun. Otin tämän kehuna ja seuraavana päivänä koksutkin jäi jumiin. Se oli varsin lystikäs viikko se.
.........

Pian kuitenkin lähetysaika päättyi ja minua infottiin seurueemme lisääntyneen myös SOPP-neitsyytensä menettäneellä henkilöllä, joten loppuilta menikin rattoisasti mukin ja SOPP salojen selvittämisessä. Bändikin oli, yhtään biisiä en kuullut. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono, koska pienessä nousukiidossa on aina mukava veistää yhteislaulua. Tosin viimeksi minut uhattiin heittää lentokoneesta ulos, jos en lopeta. Ilmeisesti ensimmäisen ja viimeisen hyvän lahtelaispumpun aiheeseen sopiva kipale ei toiminut. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään laulan sen silti:
"Ota vastaan mitä saat
Se toisten kanssa jaa
Vain pieni pala paperia
Lakikirjat tieteen kumoaa

Kun lentää lentokonetta
Aa-aaa
Lentää lentokonetta"

Illalla oli jo tungostakin

Lopulta oli pakko taipua ja todeta, että tämän vuoden paras olut tuli kenties Laitilan tiskiltä. Pyydän anteeksi Savukataja rakkaani.. Mutta Imperiaalin Bourbon versio oli todella mahtava. Kalkkiviivoille voisi nousta Bryggerin Sofian rommitynnyriversio. Kepeämmistä voisin mainita yhden Kaiun sieltä Hiiden tiskiltä, mutta odotan mieluummin sen vahvemman version maistamista. Vehnissä on aina se jännä, ettei koskaan tiedä mitä hiivan kanssa käy, joten nostin illan viimeisen tuopin Weihenstephanerin Alkemian taidoille.
....................

Epilogue

Lopulta päädyin sinne, mistä olin aamulla noussutkin. Se on erittäin jännä fiilis, että ei tarvitse kipittää viimeiseen junaan. Niin jännä, että koitan ottaa tavaksi. Ai joo.. Blogisti siirtyy pois ympyräkaupungista ja muuttaa "Tsigagoon" heti syystuulen puhaltaessa purjeisiin. Joten älkää ihmetelkö, jos heinäkuusta tulee ns. tekstiköyhä kuukausi.. Muitakin kiintoisia juttuja on hissukseen ilmassa, joten.. Stay Tuned.

 
...................

Kiitos ja anteeksi:

Neiti X
Archie the doggie fox
Pastori J.
Bönthör
AntFarm
LiMu-radion väki
Lahtikon toimitus
SOPP-asiakkaat ja Staff
Panimot
Sorsat

Tuopin Ääressä jää odottamaan ensi suvea ja muistuttaa, että SOPP-rundi jatkuu Stadissa ja vinkkaa kaikille maan parhaimmista olutfestareista Korialla;)

Mitä juoda Juhannuksena?

Seuraava sisältää fiilistelyä kesästä yleensä. Asiatekstien lukijat voivat hypätä seuraavan ylitse samalla, kun vedätte seuraavan humalankävyn nenäänne:)

Summertime..

------------------------------------------------------
Kesä ja Juhannus saapuvat varmasti, kuin HSL:n lipuntarkastaja, darraisena, tammikuisena aamuna täpötäydessä raitiovaunussa. Kyselemättä, viekkaasti ja pakoreitit tukkien. Silti juuri tästä hetkestä hetkestä me nautimme. Onhan jonkinasteinen kontrolli ja järjestys oltava. Sellainen järjestys, jossa toivotaan lämmintä kesää, aurinkoista juhannusta ja jossa todellisuudessa hellettä on toukokuussa ja "jussina" sataa räntää. Kesä on pyhä. Juhannus on sen pyhällä laitumella märehtivä lehmä. Ja hyvä niin.

Kesä on jopa itselleni sellainen henkireikä, että jos saisin sen toisen toiveen, voisin toivoa ettei kesällä tarvitsisi muurahaisten tehdä töitä, antakoot työt opiskeleville kesätyöläisille ja työttömille. Muille täydellä palkalla; nauttikkaamme kesästä. Kävelkää ruoholla paljain jaloin auringon hyväillessä ihoa, sauna lämpiää, kohta uimaan. Illalla muutama olut ja parit viskihuikat, maailman parantamista nuotiolla, kitara soi yöttömään yöhön. Naiset ovat kauniita ja asfaltti polttaa, jäätelö sulaa pitkin tötteröä, jopa maan rumin kaupunki vaikuttaa viehättävältä, ainakin parin bongin puhalluksen jälkeen. Maailma hymyilee, rommi virtaa ja kuunellaan vaan sitä aknestikin suomirokkia. Kesä..
---------------------------------------------------------

Niin se Juhannus. Juhannusjuomistahan tässä piti höpistä. Tänä Juhannuksena olen vapaalla. Se tuntuu oudolta, koska olen aikuisikäni ollut yleensä pyhät töissä. Jääkaappini on lastattu äärimmilleen ja aion hellästi silittää ruokaa myötäkarvaan. Samalla nauttien erilaisia juomia, hillitysti tietysti. En aio hukkua saunan kiuluun, enkä ajaa pyörälläkään kolaria. Seuraavista viidestä juomakategoriasta olen poiminnut omat suosikkini tälle Juhannukselle.

1. Rommit.
Satoi tai paistoi kesällä on vain yksi juoma seurusteluun, fiilistelyyn ja kuumiin kesäpäiviin (tai niistä haaveiluun). Se sisältää annokset 3y.o Havanna Club:ia, Vahvaa minttua, limeä, jäitä, ruokosokeria ja soodaa. Kyllä se on tietysti Mojito. Yöttömän yön filosfointiin voikin varata muutaman sentin vaikkapa Angosturan 1919 tai 1824 rommia ihan sellaisenaan. Nokkelimmat voivat kokeilla lisätä Mojitoonsa vaikkapa sitruunamelissaa, tai tuunata drinksunsa suomalaisittain Jallusta ja koivulehdistä.

2. Viinit.
Skumppaa. Juhannus on juhla, juhlana juodaan skumppaa. Mielellään mansikoiden kera, ilman kakkua. Tilanteen salliessa voi pullon upottaa sinkkiämpäriin jäihin ja varata makuuhuoneeseen juhannuskoivut ja lempiä koko juhannuksen nousten vain skumpalle, saunaan tai syömään. Näitä neljää ässää ainakin itse suosin. Neljännen jo luittekin SFW-tilassa. Skumppaa en mainitse nimeltä, koska en tiedä mikä pulloista saapuu tänne asti. Kyllä.. Olen laajentanut varastojani jo pitkin kyliä.

3. Oluet.
Erilaisia oluita erilaisiin tilanteisiin. Saunaolueksi saunassa suosin vaikkapa 0,33l purkeissa saapuvia tuotteita, joista poimintana vaikkapa Maku:n IPA reilun vihtomisen kera. Terassilla voi nauttia reteästi nisuolutta, eli Weisseä. Mallisesimerkkinä vaikkapa aivan tuoretta Kaikua^^, tai puritaanisti sitä yhtä Baijerilaista sinivalkoista klassikkoa. Loppuyölle voikin nauttia varastosta hyvin mielin jonkun aivan spesiaalin tuotteen. Itse suosin vaikkapa Imperial Stouttia ja paria palaa tummaa suklaata.

Sinivalkoista baijerilaista

4. Viskit.
Mitäpä olisi juhlat ilman viskiä? Vähän kuin uudet perunat ilman silliä? Juhannus on siitä hyvää aikaa, että koska sataa kuitenkin räntää eikä Mojitoa ja Weisseä tee mieli, voi korkata suosikki pullotteensa ja nauttia kenties lasillisen, tai kaksi seuraten joko futista, tai vaimoa. Jos seuraa vaimoa; voidaan ehdottaa suosikkisarjamaratonia ensin ja maratonia jälkeen. Viski sopii urheilujuomaksi ennen ja sikari jälkeen.
Itse taidan omista pulloistani nauttia lasillisen Lagavulinin 16 y.o:a. Sen turpeinen savuisuus muistuttakoon kokosta jota ei sateessa saatu syttymään.

5. Muut.
Muitakin tarvitaan. Siideri sopii erinomaisesti Jussiin ja kesään muutenkin. Etenkin sellainen kuiva, ranskalainen omenasiideri täynnä pyöreän makeahkoa omenaisuutta, tallia ja sopivasti hapokkuutta. Kuten vaikkapa Cidre Bouche Le Clos Fleuri Alkon hyllyltä.
Lisäksi lauantaita varten on hyvä varata jääteetä, sekä Laitilan sitruunasoodaa, että purkillinen Radleria. Jos taas jussi ei teilläkään ollut aivan niin kostea, voi palata kohtaan kaksi ja vääntää reippaat mimosat skumpasta ja appelsiinimehusta 50/50 sekoitussuhteella.

Ylipäänsä toimitus toivottaa kaikille iloista ja nautinnollista Juhannusta. Samalla toivoen sen sujuvan eloisasti, mutta ehjänä, jotta paluu arkeen tapahtuisi ns. täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Nähdään seuraavalla viikolla Lahdessa SOPP:ssa. Eiks je?

Hyvää Juhannusta 

Pari tärppiä Kroatiasta

Kuten useimmat teistä tietävät piipahdin lomalla Kroatiassa ihmettelemässä niin suuria kaupunkeja, järviä, metsiä, vesiputouksia, kuin Adrianmeren rannikkoakin. Palmuun asti en ehtinyt kiivetä, mutta jokunen tärppi maasta sentään jäi olutmielessäkin. Me matkustimme akselilla: Zagreb-Plitvice-Split-Hvar, joten kokemukset sijoittuvat pintaa raapaisten tältä reitiltä.

1. Älä matkusta oluen takia. Jos tältä kulmalta haluaa etsiä niitä unohtumattomia maltaisia elämyksiä on parempi suunnata vastarannalle Italian puolelle. 
   
   

2. Tarkoittaa käytännössä sitä, että ravintoloissa ja marketeissa yleisimmät tuttavuudet ovat paikalliset vaaleat lagerit ja niiden Radler versiot. Kansainväliseltä kentältä “etelän lomakohteista” tutut: Leffet, Guinnessit, Urquellit, Paulanerit ja Carlsbergit, sekä Coronat löytyvät toki monestakin marketista ja ravintolasta. Tsekin läheisyyden takia myös Budweiseria (ei sitä amerikkalaista) ja Staropramenia oli paljolti tarjolla. 
   
   

3. Paikallisista “makroista” ei mielestäni suurempi eroja ja elämyksiä (joskaan ei virheitäkään) löytynyt. Radlerit sen sijaan maistuvat kivasti helteellä, rannalla, kaupungissa, terassilla.
   
   

4. Maistuvia drinkkejä saa lähes kaikkialta, mutta oluen hintaan verrattuna hintatietoinen nauttii mieluummin 0,5l tuopin Karlovackoa, kuin Mai Tai:ta. Tuopin jäädessä ravintolassa alle 3€ ja drinkkien ollessa siellä 6-9€ maastossa. (Nopeasti kääntäen paikallisesta valuutasta, eli Kunasta).
   
   

5. Silmäile josko listalla olisi myös paikallisia tuotteita, tai sieltä täältä löytyviä “crafteja”, kuten Tomislavin Crno:a, tai San Servolon oluita. 
   
   

6. Oikeat käsityöläisoluet taas piilottelevat kivien ja kantojen alla. Zagrebissa vaikkapa Tolkien House-baarissa (kyllä teeman te hobitit arvaattekin), tai Splitissä To Je To-baarissa. Marketti-ihmisille Splitin helmi oli ehdottomasti pieni r-kioskin kokoinen Ivana Trgovina (Mali Ducan Matejuska) kauppa, joka tarjoili alueen mikrojen lisäksi myös nipun belgejä, että muutamia muualtakin. Harvoin saa muutamaa pienpanimotuotetta ostettua alle parilla eurolla pullo.
   
   

7. Paikalliset viinit olivat varsin miellyttäviä ja sellaisia joihin en ole täällä törmännyt. Koska en tätä puolta juurikaan tunne, jätin suositukset paikallisille. Ainakin Fine Dining-ravintola Paradigmassa meille tarjoiltu valkoviini oli pahuksen hyvää (siis viiniksi).
   
   

8. Viimeisimpänä yleisohjeena: Nauti, eksy, kokeile ja elä.

Tequila Sunrisea rantabaarissa

Reissun viisi mieleenpainuneinta juomaa:

1. Karlovacko Lime-Radler. Benen rannalla puolivarjossa +25c lämmön hyväillessä vartaloa ja katsellen rapujen ajoittaista kuurunpiiloa kivillä. Raikas, keveä, limettisen-sitruksinen.

2. Nova Runda APA. Pitkän bulkkilager-kauden lopetus. Aurinkoisella To Je To:n terassilla seuraten paikallisten juhlintaa Kroatian voittaessa Turkin jalkapallon EM-kisoissa. Hyvää, humalaista, sitrusta ja vähän tropiikkia mukana. 

3. Tequila Sunrise. Kasjunin rannan baarissa katsellessa hidasta auringonlaskua liki täydellisen päivän päätteeksi.

4. Slivovits. Tervetuliaismalja paikallisen isäntäperheen kanssa. Piristi pitkän päivän päätteeksi ja epäilyistäni huolimatta ei ollut niin pahaa ollenkaan.

5. Tuntemattomaksi jäänyt skumppa. Maultaan ei mitenkään kaksista, mutta lahjuspullo, jota ei jaksettu raahata kotiin. Nautittuna viimeisenä iltana parvekkeella pikkupurtavan ja huonon musiikin kera. Loppuja en kehtaa tässä kertoa, vaan jätän sen jokaisen mielikuvituksen varaan. 

Nova Runda ja pilttipurkki

Ylipäänsä Kroatia on kaunis, monipuolinen ja kohtalaisen edullinen maa matkustaa ennen pahinta sesonkia ainakin. Englannilla pärjää pitkälle ja kuten aina; muutamalla sopivalla fraasilla ja sanalla selviää aina helpommin (Kiitos, Ei, Päivää, Huomenta, Anteeksi, Moi, jne). Fiilis on toki slaavilaisittain vähän jäykempi, mutta omaa omanlaistansa maustetta tässäkin. Toisaalta Kroatia synnyttää myös halun kierrellä Balkanin alueen muutkin maat.

Kummitusjuttuja: Fantome Saison

En tiedä onko”pakko maistaa joskus”-listallani ollut Pliny the Elderin lisäksi pidempään enään muita kuin nyt käsissä oleva Fantomen Saison. Aloittaessani oluen maailmaan tutustumista paloin halusta saada Saisonia käsiini. Niihin aikoihin edes Dupontia ei näkynyt täälläpäin, saati muitakaan. Jokin tyylin kuvauksessa kiehtoi. Kenties vain ajatus humalaisemmasta vaaleasti belgityylisestä ale:sta kiehtoi mieltäni. Kenties saavuttamattomuus, maine, pisteet, tarinat.. Syitä lienee monia. Kun viimein vuosien päästä sain ensimmäisen Dupontin viileänä eteeni se oli menoa. Rakastuin tyylin monipuolisuuteen ja hillittyyn, omanlaiseensa balanssiin. Siinä oli jotain upeaa ja jotakin vähän vinksahtanutta.

Dupontin jälkeen olen juonut useita tyylin oluita. Silti Fantomen lippulaiva, eli se ”perus Saison” on jäänyt aina välistä.

Voitte siis kuvitella millainen tunnelma vallitsee kun Fantome on edessäni viileänä, kuvattuna ja kuivattuna (kyllä hän on hyvin aktiivinen kummitus). Hetki on harras. Ulkonäön näette kuvista, joten vaahdon muodostusta ja kestoa ei voi kuin ihailla. Tuoksu on raikas ja omenainen. Ollen yhtäaikaisesti makeahko ja happamahko. Mausteisuutta hennosti taka-alalla ja persikkaa puskee nenään. Todella miellyttävää.

Otan huikan. Happamahko sitruksisuus, lyö kättä mausteisuuden kera, mutta mutta mutta.. Se jälkimaku.. Ei, ei, ei, ei.. Inhottavaa puista, pihkaisuutta, tuhkaa, tunkkaisuutta. Kuin pureskelisi pajua ja kaarnaa yhtä aikaa.

Pettymys valtaa mielen. Se on kuin jääkiekkomaajoukkue pelaisi Hans Backen alaisuudessa jalkapalloa ja kaikki kuvittelisivat MM-kisojen olevan vain leikkiä. Ja se olisikin. Teinitähtiä nostettaisiin mediassa jalustalle ja ihmiset taputtelisivat toisiaan selkään.
Kunnes viimeisessä ratkaisevassa ottelussa; ottelun toisella jatko-ajalla.. Ruotsi maalaisi puoliksi tuurilla, lähes paitsiosta oman puolustajan kautta maalin. Musertuneita katsojia hiljentyneellä stadikalla tuhanssien lamppujen loisteessa. Ihmiset kuin kummituksia. Valkoisia, pettyneitä, murskana. Media rakastelisi Zlatanin kanssa lännessä ja täällä lehdet saapuisivat aamulla kokonaan mustina.

Tänään kummitus on täällä ja hän on pilalla aivan pilalla. En muista vuosiin juonneeni mitään yhtä suurta pettymystä aikoihin, joten lasillisen jälkeen kummitus kummittelee viemäristössä.
Soitan para-aikaa.. No arvaatte varmaan.. "Who You gonna Call". Näin vastuullisena kuluttajana tietenkin. Samalla päättäen keittää Saisonia heti Ghostbustersin poistuttua tästä kiinteistöstä ja vietyään mieluusti tyhjän pullonkin lasinkeräykseen, tai manaajalle. Kenties Fantome saapuu joskus mukiini uudestaan. Kenties parempana ja vahvempana, ilman nykyistä haamua menneisyydestä.

Miksi Kymenlaaksossa ei ole panimoita?

Niin miksei ole?

Otinpa käsiini puhelinluettelon ja kaivoin sieltä Suomen kartan tutkien sen kauniita saloja ja laajoja metsiä. Kuvitellen tuhannet kaupungit ja ihmiset, kuin pienet muurahaiset ahertamassa..Stop.. Tämä ei ollutkaan Suomi-Filmin dokumentti, vaan asiaan.
Otin tussin käteeni ja ympyröin kartasta jokaisen tietämäni paikkakunnan ja panimon. Eteläinen läntti tätä maata on todella hyvin miinoitettu, mutta yksi on joukosta poissa, Kymenlaaksoa sielä ei näy. Miksi? Niin.. Olen tähän kysymykseen vastannut niin kovin usein.
Kaikki ajatelmat tässä ovat vain omaa spekulaatiotani sisältäen niitä ilkeitä havaintoja. Joten jos tapoihinne kuuluu "kymiläisittäin" nykäistä koko he-ma-pa pussi nenään, niin ottakaapa Kouvolasta mallia ja nyökyttäkää kilpaa "Niinhän se on". Edellinen lausahdus on muuten lähtöisin takavuosilta, jolloin paikallisessa oli puhe urheilusta ja kun seudun pyhää lehmää moitittiin surkeaksi.. Mitä tekikään paikallinen fani? Nyökytti päätään ja totesi "Niinhän se on".

Mallaskuupasta asiaan

1. Maantiede. Kasvukolmio ulottuu akselille: Hki-Kehä III-ulkomaailm.. Okei. Hesa-Turgunen-Tampesteri.
Tämän kolmion sisälle ja reunoille jäävät mm. Salo-Lahti-Porvoo-Hämeenlinna-Pori-Rauma-Forssa, jne.
Kymenlaakso taas on sudenkuopassa. Se on kulttuurillinen sekametelisoppa ja kauttakulku/mökkimaakunta. Se ei halua olla Uuttamaatta, ei sovi Hämeeseen, eikä oikein Etelä-Karjalaankaan. Kaikilla muilla maakunnilla on imho vahvempi paikallisidentiteetti jo mielikuvien kannalta.
Jos tarkastellaan asukaslukua, niin faktahan on, että Kouvola on Suomen suurin panimoton kaupunki.
Silti Kymessä ihmiset asuvat lopulta tavallaan harvassa ja Kouvolakin koostuu enempi vanhojen kuntien taajamista, kuin varsinaisesta kaupungista. Kotka itsessään taas on suurempi taajamana toki. Toisaalta taas panimoita on pystytetty menestyksekkäästi myös maaseutujen pieniin kyliinkin. Koska tämä aihe sivuaa kaikkia muita käsitellään sitä myös kohdissa 2-4.

2. Osaaminen ja tilat. Kysyin aikanaan Puupposen Lassilta Hamk:n oluen valmistuskurssilla, että onko Kymestä ollut tulijoita. Lassi mietti hetken hiljaa, puisteli partaansa ja totesi, ettei muista minun lisäkseni muita olleen.
Kotiolutpuolella Kymenlaakso hiihtelee luonnollisesti perässä. Tai sitten uudet harrastajat eivät pidä meteliä itsestään, eivätkä tuotteistaan? Sen sijaan voisi kuvitella, että tehtaiden alasajojen päälle seudulla olisi kosolti teknistä osaamista? Ja ehkä tyhjiä toimitilojakin? Ja vuokrathan täällä ovat edulliset? Kyllä ja ei. Teknistä osaamista Kymessä on aina ollut ja varmasti tulee olemaan, mutta empiiristen havaintojen puitteissa kyseessä on enemmistön osaisesti vanhempia herroja, jotka nauttivat kyllä oluesta, mutta eivät ajattele sitä marketin halvinta lavaa pidemmälle. Tilat taas ovat pääsääntöisesti suuria, liian suuria ja/tai matalia, ongelmallisia veden kanssa, jne. Vuokraa taas täälläkin kyllä osataan pyytää erityisesti muista kuin vuokrakiinteistöistä (jotka ovat myös imho tyyriitä). Silti on ilahduttavaa nähdä olutkulttuurin hienoisesti nostavan päätään täälläkin. Sen näkee kaupoissa, sen näkee ravintoloissa ja ihmisissäkin. Hitaasti.
Sitten sekin fakta, että kun maakunnassa ei ole vuosikymmeniin ole ollut panimoa, ei malliakaan ole. Ei paikkaa josta oppia, tai tehdä yhteistyötä. Ala on yksinkertaisesti vieras, eikä osaajia ole.

3. Kulttuuri. Maakunnan ikärakenteen muuttuessa yhä vanhemmaksi, töiden ja investointien karatessa muualle, sekä AMK:n rapistuessa mitä jää jäljelle? Vanhoja ihmisiä? Ei aivan, mutta on siinä totuuttakin. Rehellisestihän voidaan myöntää pienpanimoiden osuuden koko maan markkinoista olevan valtavan pieni, mutta kasvava. Siinä kasvussa toki auttavat Laitilan ja Nokian litramäärät. Kulutuspohjahan on siis pääsääntöisesti sitä mitä valtaosa juo muuallakin. Jolloin pienemmällä asukasluvulla voidaan ajatella kulutuksenkin olevan suhteessa pienempää myös pienpanimoiden osalta?
Sitten on se kulttuuri muuten. Kymenlaaksolaiset ovat pirstaleinen porukka pienellä alueella. Etelä ja Pohjoinen kamppailevat kaikessa. Samalla nurkkakuntaisuutta löytyy alueiden sisältäkin. Kotka ja Hamina kisaavat keskenään, vaikka ovat kasvaneet lähes yhteen. Pohjoisessa taas jokaisella pienellä (entisellä) kunnalla on selkeää nurinaa emäkaupunkia kohtaan; osin syystä ja osin suotta. Vaikka ajat eivät ole enään sellaisia, että jos Kouvolasta lähti Kuusaalle, ei takaisin päässyt ilman mustelmia, niin jotain samankaltaista henkeä alueella on edelleen. Yksinkertaisesti köydenvedon sijaan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, mutta se vaatii varmaan vielä muutaman sukupolven? Tällaiselle pohjalle voi olla vaikea rakentaa paikallisuuteen nojaavaa yritystä, koska se miellettäisiin automaattisesti "naapurin" kaljaksi. Huomaatteko keveän, mutta tosipohjaisen liioittelun? Sitten on yrittäminen. Koen yrittämisen täällä olevan malliltaan enempi Kainuuta, kuin Pohjanmaata. Muiden menestys ei motivoi, vaan katkeroittaa. Vanhempanikin pitävät Kymenlaaksolaisia kaikista ihmisistä kateellisimpina toisilleen ja kenties se köydenveto syntyykin osin siitä? Miksi toisen menestyksestä ei voi ilahtua? Miksi se ei sytytä: "Hei ku toikin pärjäs, ni miekin"?
Toisaalta tämäkin liittyy etäisesti kohtaan yksi; maantiede. Toisaalta taas Kymestä on perinteisesti ollut hemmetin hyvät yhteydet muualle ja ovat edelleen. Kouvola on rautateiden solmukohta ja Kotka klassinen merikaupunki. Alueen historia on rikasta ja kulttuuriperimä vahvasti sellaista, jota voisi sopivasti tuotteilla ja brändäämisellä hyödyntää? Paikallisuus on kuitenkin kasvussa, mutta osaavatko ihmiset vielä ottaa tuotteita omakseen? Hehkuttaa niitä? Rakastaa niitä? Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä?

4. Investoinnit. Liittyen kohtaan kaksi. Panimoala voi olla hypetetty, olut on hiptseriviiksistä, uutisissa pankit kantavat rahaa, kuin vain pyytää. Todellisuus on kuitenkin kovin toista. Hypeä on, kasvua on. Hipsteriviiksiä olen alueella nähnyt vain muutamat ja molemmille voisin lahjoittaa ilmaisen Gilletten:D
Investoijat haluavat näinä aikoina..Hemmetti.. Kaikkina aikoina mahdollisimman suuren tuoton,  mahdollisimman pienellä työllä. Panimoista ei sitä Suomesta saa. Jos oluen valmistaminen olisi tuottoisaa, panimoita olisi enemmän, ne olisivat suurempia ja tuotteet edullisempia. Tähän tietysti vaikuttavat kalliit kulut (raaka-aineet ovat toki halpoja), verot, byrokratian kankeus, kalliit alkuinvestoinnit ja myynnin vaikeus.
Edelliseen on tulossa tietysti minimaalisia helpotuksia, jos uusi laki menee nykyisin muutoksin lävitse.
Näinpä ollen ala on kaiken likoonlaittavia pellepelottomia varten. Tämän asian paras puoli on tietysti se, että minä näen mieluummin köyhiä, mutta intohimoisia tekijöitä, kuin rikkaita, mutta intohimottomia panijoita. Kymenlaaksossa vaan ei ole kumpaakaan. Rehellisesti litrat olisivat fiksusti niin pieniä, että sen työllistävä ja tuottava vaikutus ei ulottuisi pitkään aikaan muutamaa ihmistä suuremmaksi. Ellei investointi olisi suuri ja kasvua haettaisiin jo lähtökohtaisesti rohkeasti muualtakin. Jolloin kysymyksessä olisi jälleen se kuuluisa kolikko.

Yksinkertaisesti voidaan uskoa kaiken olevan vain ajan kysymys, milloin rahatalous kohtaa tietotaidon ja luovan hulluuden, sekä innovoinnin. Esteitä on toki tälläkin tiellä, mutta osaa niistä voidaan käyttää jopa paikallistuntemuksella hyväkseen. En silti uskalla lähteä veikkaamaan aihepiiristä: Mitä, Missä ja Koska.

Lisää kuvateksti

Entäpä minä itse? Niin.. Monessa mäskissä uitettu ja jonkun kaupallisenkin myrkyn luonut? Jos jonkinmoisia kontakteja omaava ihminen?
Toistaiseksi kukaan ei ole koputtanut oveeni Roope-Setä porsaan kanssa ja pyytänyt luomaan tätä hulluutta.
En silti sano, etteikö näitä projekteja olisi ollut.
En nimittäin näe itseäni yrittäjänä. Sitä se monivuotinen palkallinen työ teettää, että alkaa arvostaa sellaisia asioita, kuin lomia ja säännöllistä tuloa? En pidä stressistä, en unettomista öistä. En ole ahne, en sinällään himoa valtaa, tai mitaleja rintaani. En ole "niin" rahan perään, mutta pienituloisena ei huvita hypätä tyhjän päälle heittämään arpakuutiota, jossa joku saa ykkösen ja joku kutosen. Yksinkertaisesti minulla ei ole varaa sellaiseen leikkiin. Oikeastaan vaakakupissa pitkälti painaa sekin, etten tiedä yrittämisestä mitään ja raha-asiat eivät ole minun juttuni. Tekninen ymmärrykseni ei ole sellaista, että osaisin tuhattaiturimaisesti korjata kaiken, mutta sitten on asioita joissa olen hyvä. Olen erinomainen luomaan, perfektionisti asioissa joista pidän ja nautin luovasta ongelmanratkaisusta, monimutkaisten asioiden ymmärtämisestä. Silti vain silloin, kun asia on lähellä sydäntäni. Tarpeeksi hullu tavoittelemaan suuria, etenkin silloin kun ne ovat arvojeni mukaisia ja rikkomaan rajoja. 
"They want a career that capitalizes on their unique abilities, coincides with their values, and ignites their drives and passions."
Eli voitaisiin kuvitella hypoteettisessa maailmassa; Että kun minulle antaa nurkan jossa touhuta omiani olisi jälki sellaista, jota kehtaa esitellä? Tai tässä tapauksessa nauttia? Kyllä minä olen tällainen lievästi taidesieluinen, tunteva idealisti. Se ei ehkä tee elämästä helppoa, mutta pahuksen nautinnollista. Voisin siis sanoa, että nettitreffimäisesti: "Sinä rikas käytännönläheinen talousasioiden ja yrittämisen päälle ymmärtävä insinööri, joka rakastat olutta, omaat suuren ja hyvän sydämen ja olet vähän boheemi. Sinua kaipaa seutukunnan paras osaaja luomaan yhdessä jotakin toisiamme suurempaa. Ethän tarjoa ruokapalkkaa, vaik olenkin perso hyvälle ruualle. Markkinointi ois kiva, mut ei pakollinen".