On the road part4 - Brysselin ihmeet (osa1)

Sweet Belgium

Hyvää iltaa, päivää, huomenta, sekä hyvää yötä. Ranskalainen visiittimme Ranskaan oli sananmukainen, mutta tästä jatkoimme Luxemburgin kautta Belgiaan ja sen olutmaagiseen pääkaupunkiin Brysseliin.
Belgiastahan nousee oluen lisäksi ensimmäisenä mieleen sarjakuvat, vohvelit, suklaa ja ikuinen suosikkini: ranskalaiset majoneesilla.

Harhailtuamme, taas tunteja, pitkin katuja päädyimme hostellille, josta saimme avaimet...toiseen hostelliin. Matkalla veistelimme tietysti makeisiin suihimme perinteiset turistivohvelit mansikoilla, kermavaahdolla ja suklaalla, bongailimme nais..siis tipuja ja muita lintuja.
Lopultakin väsyneet pääsivät majapaikkaansa, joka olikin aivan Grand Placen vieressä sivukadulla. Toverini suorittaessa paheitaan selasin nopeasti RateBeeristä parhaat kuppilat ylös ja koska molempia kieltämättä alkoi janoittamaan suunnistimme aivan vieressä olevalle Delirium Tremensin massiiviseen kuppilakompleksiin.

Ensimmäisenä vastaan tulee Delirium Monasterium kymmenellä hanalla ja noin sadalla pullollaan. Tämä on kompleksin pienin baari, joka keskittyy yllättäen luostari oluiden pyhään maailmaan. Sisällä emme varsinaisesti käynneet, mutta nopealla vilkaisulla sisustus noudatti hyvin luostarimaista linjaa ikkunamaalauksineen päivineen. Hanalistalla taisi olla mm. St. Bernardusta, Abbayes des Rocsia, Chimayta, La Trappea, Westmallea, jne.

Terdellä, Jenneken pis takana

Metelin taso nousi huomattavasti kun pääsimme viidentoista metrin päässä olevalle Delirium Cafen edustalle. Talo oli lähes täynnä arki-iltana, mutta onnekkaasti terasilla oli vielä hieman tilaa. Hanoja tosiaan 14 ja pulloja kuuluisasti, mm. Guinnessin ennätysten kirjaankin päätynyt: 2004 kpl.. Hanoissa tosin ei ollut mitään kovin "ihmeellistä" ja kiireen vuoksi en viitsinyt ruveta tenttamaan mitä mikäkin neverheard belgi mahtaa olla. Rulles:n Blond ja aina toimiva De Ranke XX Bitter kelpasivat terassijuomiksi.

Lisää kuvateksti

Sitten olikin aika siirtyä paljon hiljaisempaan yläkertaan.. Delirium Hoppy Loft onkin ullakkobaari, jossa maatilamaisesta sisustuksesta huolimatta tarjolla on tuontitavaraa. Hanoja täälläkin kymmenen ja pulloja toista sataa. Täällä tuli nautittua hanasta Roguenbier (ruisolutta, varsin mukava ja tasapainoinen, taisi olla Roguen valmistama?), Sekä Centennial IIPA (järjettömän tukeva, Big Citrus olut, todella massiivinen).

Hoppy Loftin pullolistoja

Pullopuolelta juovoilimme mm. St. Feuillien/Green Flashin Black Saison (Outolintu, ei iskenyt), Great Divide Chocolate Oak Aged Yetin (Melko mainio IS, makeahkoa suklaata, jota cayenne pippuri taltuttaa paahteen kera), Struisen Black Albert (Todella upea olut. Reissun parhaimpia, ellei jopa paras). Flying Dogin Wildeman Farmhouse IPA (Tyylikäs funky kombinaatio, joka jopa toimi tässä oluessa).
Yläkerran tiskin takana ahkeroineelle
partasuulle pisteet hyvästä palvelusta, kaveri vaikutti todella tuntevan oluensa ja näytti nauttivan duunistaan.

Hoppy Loft

Seuraavalla kerralla käväisemme Chez Moeder Lambic Fontainas ravintolassa, valmistamme kanaa mikrossa ja maistelemme Westvleteren 8&12:ta ja käväisemme eräässä museopanimossa laitakaupungilla.

 

Videoblogi: Kesän suunnitelmia&kuulumisia

Hyvää kesää Arktisten ympyröiden maailmasta. Videossa hieman kesän suunnitelmia ja kuulumisia.

Linkki Videoon: "Klik"

On the Road part3 - Saapasmaasta Aarejoelle

"

Korkealta näin miten meri on suuri, kaartuva kaunis pilvien muuri.."

Hyvää iltaa. Reissujorinoita luvassa jälleen.

Viimeksi olimme Barcelonan auringon alla, josta hyvin vit..maiseksi päätynyt paattimatkamme rantautui lopulta Italiaan. Lisää tästä kommelluksesta löytyy: vähemmän juovommasta reissublogistamme.
Italia jäi osaltamme melkoiseksi läpijuoksuksi. Se oli kuin kujanjuoksua kohti pohjoista matkalla, jossa jokainen koitti osua sukkasaippualla suoraan sinne missä se sattuu eniten.
Ei panimoita, ei baareja, vain parit Peronit laivalla. Tämä paatti saapui rapeat kuusi tuntia myöhässä satamaan, joten jouduimme jättämään Pisan seuraavalle päivälle. Oikeastaan Italiassa suurin murheemme oli aluksi purtilon myöhästyminen, myöhemmin Wi-Fi yhteyden olemattomuus.

Ei majoitusta, joten suksimme ovelasti pohjoiseen. Sniikkasimme ilmaiseksi aivan jumalattomaan Eurostar junaan, jossa "olisi" pitänyt maksaa lisämaksuja, vaan konnarihan ei osanut tällaista pyytää (koska kielitaito..) Saimme siis hieman maksettua kalavelkoja Marioille. Junasta kerrottakoon, että tuolit eivät olleet mitään Ikea tasoa, vaan suuria laiskanlinnoja. Niitä, joita luulin kuolleen sukupuuttoon jenkkirautojen vaihdettua nahkasohvat jakkaroihin joskus 70-luvulla.
Päädyimme lopulta onnekkaasti Firenzen ja Milanon kautta Chiassoon. Täällä emme tienneet olimmeko Italiassa, vai Sveitsissä ennen kuin näimme rajatarkastus pisteen. Welcome to Switzerland.
Vietimme tämän pikkukaupungin rautatieaseman lattialla viihtyisät tunnit aamu yhdestä aina varttia vaille viiteen, nukkumatta tietenkin.

Junan ikkunasta, maanantai aamua..

Junassa toverini aloitti välittömän zetan vetämisen, joten allekirjoitanut otti ensimmäisen kipinävuoron vahtiessaan matkatavaroita. Kun aurinko viimein nousi Alppien takaa alkoi olemaan lähes pala kurkussa. Aivan käsittämättömän upeat postikorttimaisemat, joita ei voi sanoin kuvailla. Alpit, järviä, pikkukyliä heräämässä maanantai aamuun. Vehreitä nummia aaltoilemassa kohti lumenpeittämiä huippuja..
Saavuimme viimein Berniin, kaupunkiin josta meillä ei ollut mitään käsitystä.
Pankkeja, kelloja ja juustoja. No pankkiautomaattiahan ei löytynyt kirveelläkään, joten se myytti tuli murskattua kättelyssä..
 Paljon myöhemmin istuimme odottamassa hostelliin pääsyä Aarejoen rannalla ja fiilis oli unenomainen jo väsymyksenkin takia. Vehreää, vihreää, rauhallista, puhdasta ja todella kirkasta jokivettä. Tapasin rannalla kaksi pankkiirisorsaa, jotka olivat salamyhkäisesti suorittamassa pankkisalaisuuksia ja juonineet joen pohjan täyteen smaragdeja, tästä siis vihreys. Ehkä kuitenkin näin unta sorsista, mutta mistä ne olivat kameraani eksyneet?  Yli 30h valveillaolo sai meidät unenomaiseen tilaan. Hostelilla nukuimme elvyttävät 5-6h ja herättyämme suuntasimme huonetoveri Owenin kera kohti Altes Tramdepotin panimoravintolaa.

Swiss Bank Ducks

 Tramdepot sijaitsee aivan erinomaisella paikalla Bernissä. Suoraan Aarejoen rannalla korkealla jonkin sortin karhuaitauksen vieressä. Tilava ravintola, suuri terassi ja pannut heti tiskin takana. Koska emme olleet saaneet nestemäistä leipää yli vuorokauteen oli janomme kohtalaisen suuri. Hanoissa oli neljää paikan olutta: Helles, Märzen, Weisse ja "Special". Testasimme myös talon viskin..
Helles oli aivan perustavanlaatuista tavaraa, ei ihmeitä.
Märzen oli myös perushyvää makeahkon leipäistä perusolutta, jota voisi nautiskella kannukaupalla. Jotain mihin kotimaiset panimot eivät oikein vieläkään pääse (kenties jo hintojenkin takia..)

Salmin 1600l kattilat

Panimon Weizen oli myös varsin tyylipuhdas esitys. Banaania, neilikkaa, hiven makeutta. Pehmeää ja tuoretta varsin mainiossa tasapainossa. Talon Special oli ilmeisesti jonkinasteinen rauchweizen? Ainakin hiivakanta maistui pitkälle samalta, kuin vehnän, savumallas oli varsin taka-alalla, mutta muuten varsin mallikas.
Paikan viski muistutti melko lailla monia irkkuviskejä. Pehmeää ja yksinkertaista. Tässä vaiheessa heitin vihkon nurkkaan ja keskityimme vain tarinan kerrontaan mm. suomalaisesta pesäpallosta.

Weisseä pimenevässä Bernin illassa

Seuraavana päivänä edessämme siinsi Ranska (josta myöskään emme juoneet oluen olutta).
Seuraavalla kerralla palailen maagiseen Belgian pääkaupungin Brysseliin. Miltä näytti Deliriumin kompleksi? Mistä saimme aivan päräyttävän juustolautasen ja kuka menetti Lambic neitsyytensä Cantillonin Guezelle? Käväisimme myös edellä mainitulla panimolla ja blogisti vietti myös syntymäpäivänsä Brysselissä..

On the road part2 - Viva Barcelona

"Rambla pa'qui Rambla pa'lla
Esa la Rumba de Barcelona"

 Barcelona, Katalonia, Espanja.
Palmuja, tapaksia ja jalkapalloa.
Retkikuntamme ensimmäinen kohdemaa oli itselleni tuttu jylhästä historiallisesta spektaakelista: Uuno Epsanjassa. Toverilleni tosin hieman paremmin.
Tukikohtanamme toimi kiintoisa kerrostaloasuntoon väännetty "hostelli" Enzo B&B (jossa sana breakfast on väritetty kirkkaasti).
Lähes viereisellä kadulla sijaitsee Cervecería Jazz josta muodostui lähes jokailtainen vaelluskohteemme.
Jazz on pienehkö, rento, ei kulmikas vaan mukiinmenevä olutkuppila.
Hanoja on joitakin, en ollut yhtenäkään iltana siinä kunnossa että olisin viitsinyt edes laskea, tai sitten voidaan sanoa niitä olleen vallan riittävästi taltuttamaan janoa, jonka vain Katalonian aurinko voi synnyttää Gaudin hulluuksiin väsyneelle.

Oluistahan tässä ravintelissa oli tarjolla ainakin Maiselin weisseä (perus hefe). Steve's Zest&Zen (Melko laadukas mikropanimo Bitter/ESB). Holtz Tripados (Kenties Apa/IPA, tms. perusvarmaa settiä, hivenen tunkkainen jälkimaku). Fort Apa (lokaalia pienpanimotavaraa, juotava Apa, ei ihmeellinen).
Palvelu pelasi varsin ystävällisesti ja ilmapiiri oli varsin rento.
Oluiden hintoja en muista kirveelläkään, mutta selvästi kotomaan hintoja edullisempia. Kaupasta poistetut San Miguel/Estrella 6-päckit kustansivat alle 3€. Kyllä joimme useammat Miguelit ja Estrellat, koska maassa maan tavalla, eikä Espanja/Katalonia ole olutmaa ainakaan ihan vielä. Viinit olivat myös miellyttävän hintaisia alle 2€/pullo lähtien.
Joimme tietysti paikallisessa tapas ravintolassa melko tiukan kannun sangriaa, jonka jälkeen kaupasta ostettu purkki Sangria ei tehonnut halutulla tavalla. Päädyimme selvästi siihen, että koska tekstit on myös suomeksi on tuotteen pakko olla mietoa ja kotimaassa kallista. Ihan p..skaa, eikä noussut edes nuppiin, joten pelivihjeenä seuraavaan lähtöön: Alakaupungilla on se yks hyvä tapas mesta, jonka nimeä en muista, mutta Sangria oli edullista, vahvaa ja hyvää..

----Stop the press---

Käväisimmehän me tietysti toisessakin olutmestassa, eli La Resistènciassa.
Tämä oli ehkä rakenteeltaan selvästi epäviihtyisämpi pitkulainen pikkukuppila (juu Jazzin sisustus paljon lungimpaa, kuin tämän keltaoranssihkot seinät).
Hanoja taisi olla kymmenkunta, joista 2-4 oli tyhjiä. Staffista toinen herrasmies ei osanut englantia, toinen kaveri sen sijaan osasi ja tunsi selvästi olutskenen mainiosti.
Viihdytin ihmisiä utelemalla tuopin kokoja katalaaniksi (joka lämmitti selvästi tiskillä olleiden mieliä).
Täällä tuli juotua ainakin BrewDogin tuore Ipa Is Dead sarjan Dana, jonka humalanmakua koitimme toverini kanssa pähkäillä. Oudon yrttisen, mausteinen ja kukkainen. Minttua+Oreganoa ja Basilikaa tuli mieleen. Lervigin Rye IPA oli varsin mainio (DIPA?), joka kaipasi vain aromia enemmän. Lokaalituotteista kohdalle osui varsin onnistunut Don Diego IPA, sekä Fortin Oatmeal Porter.

Lisäksi käväisimme parissa perusbaarissa juomassa joitakin karmeita massatuotettuja juomia, joiden nimiä emme mainitse. Ylipäänsä Barcelona on nätti kaupunki ja turistien suosima. Retkikunnan top tipsit Katalonian matkaajalle:
1) Kuumotu taskuvarkaista ja älä päästä toveriasi liian juovuksissa syleilemään kaikkia vastaantulijoita.
2) Pökerry Gaudin hullutuksista ja huomioi, että Metrot liikkuvat kaupungissa niin erinoimaisesti, että tärkeimmät kohteet kuvaat päivässä.
3) Tapaksia ja seafoodia kannattaa suosia, bissetellessä juo mitä on tarjolla, sillä nyt ei olla Tuulensuussa.
4) Etelässä aurinkorasva on varsin hyödyllinen keksintö..
5) Polta turistikartta ja mene Metrolla johonkin hauskasti nimettyyn Proxima Estacioniin. Kävele, eksy, syö ja juo kuin lokaali.
6) Epsanjan/Katalaanin alkeet on hyödyksi, me emme niitä hallinneet. Hyvä käytös ja muutama perussana hymyn kera auttaa kaikkialla.
7) Älä missaa kaupungin parhainta nähtävyyttä: tuhottomasti vähäpukeisia naisia joka makuun ja lähtöön.

 Tuopin Ääressä antaa siis Barcelonalle:
Kaupunkina: 4 Grande Cervezaa
Olutkaupunkina: 2 Grandea ja puolikkaan, mutta koska pienet tuopit ovat toverini mielestä vain neideille (paitsi Belgiassa...) annamme vain 2 Cervezaa.

On the road part1 - Lähtölaukaus

Olen lentänyt Pyreneiden yli Barcelonaan
Olen ajanut Eurostarilla sumuisena aamuna
Olen seissyt laiturilla kolme
ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Olen kahlannut Välimereen
 Rämpinyt Bambergista kotiin sateisena iltana
Olen seissyt Milanon asemalla hiljaa
ja kuullut äänet kaukaisten Alppien

Olen eksynyt kaikkialla
kävellyt Kaarlen sillan yli
Luulin katoavani
mutta jouduin kuitenkin takaisin



 Tättärää. Olen takaisin julmempana ja avarampana kuin koskaan. Valmiina sivaltamaan suomalaista alkoholipolitiikka sinne missä se sattuu eniten. Olen ladannut torpedot upottamaan koko maan juomakulttuurin laivaston risteilijöineen, sukellusveneineen päivineen.
Sillä totuus on, että me ja meidän kulttuurimme on täysin naurettavaa pelleilyä jokaiselta eurooppalaiselta kantilta katsottuna. Koulutustamme ja näennäistä hyvinvointiamme kehutaan, mutta kun keskustelu kääntyy olennaiseen, eli juoma/ruokakulttuuriin me ansaitsemme vain kevyen taputuksen selkään kauhistuneella ilmeellä ja vapisevin sanoin: "Kyllä se siitä". Rajoituksiamme ihmetellään, kännäyskulttiamme kauhistellaan ja kaiken tämän voi tiivistää globaalisti kolmeen kirjaimeen: WTF.
Tykit ovat puhuneet yössä. Ne kiiltelevät pahaenteisen hehkuvan punaisina valmiina sylkemään lisää ja kysymään: Kenelle kellot lyövät seuraavaksi.
Seisomme hyvinvointivaltion savuavilla raunioilla. Joskus veljistä pidettiin huolta, enään ei ole jäljellä kuin viimeinen cash out ennen lopullista rappiota ja anarkiaa.
Se tuoksuu ilmassa, kuin tupakka tsekkiläisessä kulmakuppilassa aamuneljältä jukeboksin virittäessä
Wind of Changea. Pöydällä olevasta lapusta voi päätellä Urquellin, Kozelin ja Jezekin maistuneen 70 tuopin verran... Silti kukaan ei ole mainittavassa humalassa, kukaan ei oksenna vessassa, nojaa baaritiskiin avautumassa kuinka paskaa kaikki on, tai haasta riitaa ensimmäisen vastaantulevan kanssa. Päinvastoin.
Suomeen paluu oli tuskaisaa. Näin kaiken tämän: oksennukset, riidan haastamiset, sammuneet ja kitisijät taas. Se sattui. Jouduin tiskillä perjantai-illan nosteessa odottelemaan palvelua melko kauan ja 15min ajan vieressä olleet pubiruusut eivät muusta keskustelleet, kuin kuinka paskaa kaikki on. Sain juomat ja toivotin rouville: "Jos elämä on noin perseestä, mitä jos vaan tappaisitte itsenne, tai pysyisitte kotona järsimässä porkkanaa pimeässä". Kiitos Suomi, oli ihana palata.

Kolmen viikon ajan kahden miehen retkikuntamme kiersi maita, kuppiloita ja kievareita. Näki arkkitehtuuria, kulutti persettään lähes kaikissa mahdollisissa kulkuneuvoissa joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Elimme erinäisiä hetkiä. Iloisia, paahtuneita, sateisia, humalaisia ja harvinaisiakin. Joskus valmiina kääntymään uskovaisiksi, joskus kiroamaan kuinka hyvää englantia Euroopassa oikeasti puhutaankaan. Alati valmiina heittämään tyhmiä vitsejä, arvostelemaan ohikiitävien neitojen ulkomuotoa ja eksymään jokaisessa kylässä.

Tästä teksistä se alkaa. Lopullinen reittimme noudatteli akselia: Espanja-Italia-Sveitsi-Ranska-Luxemburg-Belgia-Saksa-Tsekki. Seuraavalla kerralla kurkistamme Barcelonan olutelämään halpojen San Miguel ja Estrella Damm päkkien sekaan. Ihmettelemme Don Diego IPA:a ja sitä miten Sangria tölkissä oli tekstit myös suomeksi. Ei tyylillä, ei taidolla vaan pelkästään moukan tuurilla.
Hasta luego.

PanoPäivienSatoa: KesäWehnä & Aamupalastout

Vielä ehtii ennen reissua blogata kahdesta viimeisimmästä keitosta.
Toinen oluista on aikalailla samalla reseptillä keitelty erä jenkkityylistä vehnää, jota keittelin talvella Mustialassa ja joka myi itsensä 2,5 viikossa loppuun.
Tämän kotierän tarkoituksena oli: a) Tehdä kesäksi keveää janojuomaa b) Ihmetellä laitteistojen eroa c) Tehdä homma alusta loppuun oman pään mukaisesti.

Ainoat erot reseptissä olivat, että korvasin osan Pale-Ale maltaasta Münchenillä ja hiivana käytin uudehkoa Danstarin West Coast Alea, joka ainakin profiililtaan vaikuttaisi sopivalta. Myynnissä olleessa oluessahan hiiva oli Kölschiä.
Humalapuolella samalla aikataulutuksella keittohumalat: Simcoe, Amarillo ja Citra, mutta nyt kuivahumalointi suoritettiin kuten halusin, eli noin viikkoa ennen astiointia.

Mäskäsin tämän oluen 1h15min 68c ja huuhtelin Batchsparge tekniikalla, eli kaadoin huuhteluveden kerralla suoraan astiaan ja nostin samalla lämpötilan 74c. Josta suoritettiin siivilöinti.
Tunnin keiton jälkeen jäähdytin vierteen 16c ja hiiva perään. OG 1.056 ja FG 1.010, 35ebua ja 11ebc olivat päivän luvut.
Tämän erän keitto meni nappiin ilman minkäänlaista Draamaa. Vaikkakin mukana oli vehnää ja kaurahiutaleita, edes siivilöinti ei tuottanut ongelmia.
Tämä oluthan on nyt ollut jo viikon pullossa ja lupaan palattuani maistella tämän ja Mustialassa pannun rinnakkain.

Seuraavaksi panin tuossa viikko takaperin erän Aamupalastouttia.
Tämän satsin ideahan oli viimein tehdä kunnon Oatmeal Stout, joskin tukevamalla n. 8% rungolla.
Lähdin ajatusta pyörittämään paitsi Mikkellerin Beer Geek Breakfastin ajatuksesta, myös kunnon aamupalasta. Kaurapuuroa, pekonia, munaa, leipää, kasviksia, hedelmämehua ja kahvia.
No kananmuna olisi oluessa vähän liioittelua, jopa minulta. Kaurapuuroa edustaa tietysti reilumpi määrä kaurahiutaleita. Leipäisyyttä annos ohramallasta ja kasviksia tietysti humalat.
Hedelmämehua saisi tietysti jostakin trooppisesta lajikkeesta esim. Citra, Nelson Sauvin, tms, mutta laitoin keittäessä symbolisena eleenä hieman kuivattua appelsiininkuorta sekaan (tämä tuskin maistuu kaiken muun alta kuitenkaan).
Pekonia sai kuvata kevyt annos savumallasta ja kahvia tietysti yhdistelmä paahdettuja maltaita. Mietin vielä jos pullotusvaiheessa lisäisin hieman kahvia, mutta yleensä nämä kahvilla maustetut oluet eivät kaikessa villasukkaisessa tunkkaisuudessaan osu.

No keittopäivänä sain kokea siivilöinnin suhteen hieman draamaa. Vahva ja paksu vierre, jossa reilusti hiutaleita olikin perkuleen vaikea saada siivilöityä. Normaalisti selviän tästä vaiheesta noin puolessa tunnissa ja nyt koko touhuun hukkuikin kolminkertaisesti aikaa. Jouduin suorittamaan eräänlaisen jatkuvan huuhtelun kaatamalla kattilasta kuumaa vettä mäskipatjan päälle, jotta vierre ylipäänsä valuisi.
Humalapuolelta olikin melkoista arpomista mitä laittaisin tähän. Halusin tottakai käyttää avattuja pusseja, joten nyt en käyttänyt katkeroon Columbusta, kuten usein. Vaan päädyin Centennialiin. Koska halusin mukaan hieman lakritsaa käytin yhden tähtianiksen keiton loppupuolella.
Lopulta pitkä 90min keitto ja jäähdytys tuotti tulosta ja tehokkuuskin parani jopa 5%.
Tänään pitäisi tämä satsi siirtää kakkospyttyyn reissun ajaksi ja pullotella joskus kesäkuun alkupuolella. Vierre oli tottakai lupaavan makuista. OG 1.080, 80ebu/115ebc. Hiivakannaksi valikoitui Nottingham. Itse ainakin pidän näistä "miedommista" brittikannoista Stout/Porter osastolla, joten valinta oli oikeastaan helppo.

Että tällaista tällä kertaa. Nyt jäävät keitot kypsymään ja seuraavaksi keitetään varmaan kesällä, jotenkin epäilen vahvasti että Saisonia on tulossa taas.

Lähtökuopissa merirosvolippu salossa

Tie vie kulkijaa ja maailman meri laineillaan kuluttaa, kaarnalaivalla matkustajaa.
Kevät tuo suomalaisen reppureissaajan pahin vihollinen on taas luonamme. Se synnyttää pakonomaisen tarpeen pakata reppu ja kadota. Samalla heittäen toivonkipinän edessä häämöttävästä kesästä. Työn orjalle tämä on ainoaa aikaa ottaa hatkat, edes hetkeksi. 
Nimittäin polttelee ja pahasti. Halu paeta todellisuutta. "Juosta kauas pois" vaivaa mieltä alituiseen ja on jälleen aivan sietämätön. Hit the road jack.

Ensi maanantaina se alkaa. Ei ei jääkiekon mm-kisat, chämppärin finaalit, tai olutfestivaalitkaan.
Poistun itse kolmeksi viikoksi kokonaan kuvioista. Suljen tietokoneen ja pakkaan vanhan rakettireppuni. Hämmentävästi palaset ovat loksahdelleet palapelissä paikalleen. Suuntaan siis vanhan brother in armsin, tuon viiksikeisari ja pokerisankari Jambon kanssa etelään, länteen ja vähän itäänkin. Tie vie ja kiskot kulkevat pitkin Euraasian mantereen; Mare Nostrumin rannoilta kohti käkikelloja, patonkeja ja sauerkrauttia. Päätyen lopulta Kaarle IV:n valtakunnan pääkaupunkiin. Matkaamme rähjäisissä kylissä, suurissa kaupungeissa ja lukuisissa kuppiloissa mukanamme vain käsimatkatavarat ja loputon varasto huonoja vitsejä.  
Kuka ryöstetään, kenen pokerinaama pettää ja kumman pää hajoaa ensimmäisenä julkisen liikenteen loputtomissa syövereissä?
Edessämme on siis noin kolmiviikkoinen Interrail. Ja entä miten kaikki tämä liittyy olutmaailmaan?
No ensinnäkin saatte nauttia kolme viikkoa ilman Tuopion Ääressä päivityksiä (tod. näk.). Toisekseen reittimme varrelle osuu todennäköisesti jokunen panimo, ravintola ja olutkulttuuriltaan aivan toisenlainen kohde kuin Härmä. Todennäköisesti ainakin Köln, Bamberg ja Plzen osuvat reitille. 
Sanon todennäköisesti, sillä minäkään en tiedä minne kaikkialle kuljemme.
Siispä arvon lukija. Jos sinulla on esittää hyviä tärppejä, kohteita, tai asioita joita ei kannata tehdä tehtäväksi, niin otamme ne mielelämme vastaan.
  

"The road is long. With many a winding turn. That leads us to who knows where. Who knows where"

Buy the ticket, take the ride