Kolajuomat sokkotestissä

 

Viime keväänä kinastelimme taas samasta aihepiiristä: Kumpi on parempaa Pepsi vai Pepsi Max? Etenkin raskauden myötä vaimoni siirtyessä kofeiinittomaan saunalimuun syntyi ajatus testata pienellä seurueella sokkona marketin kolajuomat, tai ”kasvisuutejuomat”, koska tietysti se Dr. Pepper rakkaani oli tähän saatava.

Järjestelyistä: Kiersimme kaksi ruokakauppaa, joista ostimme tuotteet. Rajasimme pois kaikki perustuotteesta selvästi twistatut tuotteet, kuten Pepsi Max Limen, tai Coca Cola Vanillan. Nämä eivät kuulu testiin. Lisäksi tiedostamme Lidlin Freewayn jäävän jälleen ulos, kuten pari muutakin koska johonkin se raja piti vetää myös hinnan osalta.

 Halusimme myös ottaa mukaan niin sokerittomat, kuin sokerillisetkin kolat ja katsoa näiden järjestystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Halusimme myös selvittää onko perus kokis parasta? Poikkeaako kofeiiniton pepsukka perus maxista ja mikä olisikaan kolajuomista paras?

Sokkotestiin päätyivät lopulta seuraavat juomat, jotka nauttivat jääkaappilämmöstä vuorokauden ennen testiä. Osallistujista kaksi tiesi juomat, mutta järjestystä ei kukaan. Se oli sattumanvarainen.

Coca Cola

Coca Cola Zero

Pepsi

Pepsi Max

Pepsi Max Caffeine free

Rainbow Cola

Dr. Pepper

Club Mate Cola

Rio Cola

K-Menu Cola

Jarritos Mexican Cola

Aloitetaan näytteestä 1 ja sen kommenteista:

• Purkkaa, esanssinen kolaremmi suuss. Jännää Hedelmäisyyttä, mausteita? Kanelia? Tykkään.

• Ei Pelkkää kolaa.

• Taviksesta poikkeava maku, joku halppis?

• Purkkamainen, sellainen kolapurkka.

• Ei makua, halpa maku, esanssinen.

Keskiarvopisteet: 7

Näyte 2.

• Makea taviskola. Vähän vetinen sellainen.

• Onko jo Pepsiä?

• Makeaa siirappia. Ihan jees.

• Hyvä tuoksu, maku on liian makea.

• Hyvää perustekemistä, makea.

Keskiarvopisteet: 6,5

Näyte 3.

• Nyt on tiukka kaneli,joku halppis?

• Flätti maku, ei liian makea kuitenkaan.

• Onko tässä kirsikkaa?

• Tuoksuu purkalta. Ei peruskolaa, hyvää.

• Oikeastaan oikein maistuva, jännä.

Keskiarvopisteet: 8

Näyte 4.

• Hapokas, mutta mauton

• Kollee, pakko olla.

• Keveä sitrus seassa, tosi raikas.

• Taviskola, ei liian makeaa.

• Maistuu, pakko olla kokista.

Keskiarvopisteet: 7,5

Näyte 5.

• Ei makua, helppoa juomista.

• Käppää, nyt on käppää.

• Mauton, hajuton muka kola

• Ehkä mauttomin so far. Vetinen.

• Ei kolise kola yhtään.

Keskiarvopisteet: 4,5

 

 

Näyte 6.

• Kaneli tulee taas ja kovaa. En tykkää yhtään

• Maistuu hajusteelta.

• Mieto ja mausteinen tuoksu. Ei hyvää, ei jatkoon.

• Melko vetinen, muskottia.

• Melko jäätävää juotavaa. Outo.

Keskiarvopisteet: 3,5

Näyte 7.

• Haisee rommikolalta?

• Mausteinen, tosi mausteinen. Jännän äärellä.

• Rommia? Kuka laittoi? Sitrust? Teetä?

• Jääteetä, tai oikeestaan mustaa grandia

• Raikas ja outo tämäkin.

Keskiarvopisteet: 3,5

Näyte 8.

• Kirsikkaa!

• Voimakkain tuoksu tähän mennessä.

• Dr Pepper in da house

• Mausteinen ja kirsikkainen, epäkola.

• Happamahkon makea, kirsikankiveä ja mausteita.

Keskiarvopisteet: 4,5

Näyte 9.

• Taviskokista vaihteeksi. Vähän vetinen, selkeä.

• Kolaa. Raikas sitrus. Onko Zero?

• ”Aito” maku.

• Hyvää.

Keskiarvopisteet: 8

Näyte 10.

• Aito, makea peruskokis.

• Hyvin, hyvin makea. Pepsiä?

• Pakko olla pepsua, kolapähkinää.

• Ok, peruskola.

• Dokattava.

Keskiarvopisteet: 7,5

Näyte 11.

• Kollee, kaikki kohallaan. Arvaus nro 2000. Ei mitään hajua.

• Makea, jokin sivumaku häiritsee.

• Halppiskolaa

• Ihorasvan makua.

• Ei lähde, ei maistu.

            Keskiarvopisteet: 5,5 

 

 

Tulokset:

Oikean rivin paljastaminen olikin sitten sokki monille. Tuotteet juontijärjestyksessä olivat:

1. Rio Cola

2. Pepsi Max

3. Jarritos Mexican Cola

4. Pepsi

5. K-Menu Cola

6. Coca Cola Zero

7. Club Mate Cola

8. Dr. Pepper

9. Rainbow Cola

10. Pepsi Max Caffeine Free

11. Coca Cola

Sijoitukset järjestyksessä siis:

1. Jarritos Mexican Cola ja Rainbow Cola: 8

2. Pepsi ja Pepsi Max Caffeine Free: 7,5

3. Rio Cola:7

4. Pepsi Max: 6,5

5. Coca Cola: 5,5

6. Dr. Pepper ja K-Menu Cola: 4,5

7. Club Mate cola ja Coca Cola Zero: 3,5

Onnea alkuun Laitilaan sijoista 1 ja 3. Tämä testi vähintäänkin osoitti, ettei meillä ainakaan ole asiaa  Coca Colan pääkonttorille. Itse luulin kivenkovasti Rainbow:n olevan the "real thing" ja maistoin tulosten tultua molempia vierekkäin. Sillä hetkellä tajusin virheeni. Tajusin myös että oikeasti Rainbow on vähän parempaa. Yksimielisiä kaikki olivat siitä miten huono uusittu Coca Cola Zero on, sekä puolisoni joutui kitkerästi myöntämään arvottaneensa tavis Pepsin Maxia paremmaksi.

Skaban mustan hevosen, eli Dr. Pepperin tunnistivat monet ja totuttuun tapaansa hän jakoi mielipiteitä Aurajuustomaisen voimakkaasti. Lähes samoin kävi Club Mate Colalle, josta itse pidin, koska pidän Mate:sta jollain kierolla tasolla paljonkin. Jarritos oli tasainen pisteitä keräävä, jonka hieman muttei liikaa tavallisuudesta poikkeava (edukseen) oleva maku kirvoitti paljon posia. Rio Cola pärjäsi melkein omien pisteideni valossa. Tunnistin tämän purkkaisuudestaan ja tämä on ehkä se oma suosikkini kolajuomista. K-Menu ei maistunut, harmi ettei Pirkkaa ollut pienemmissä astioissa, sillä jätimme suuret pullot välistä. Huomattavaa on jälleen loppua kohden tapahtuva vääjäämätön kisaväsymys, sekä tiettyjen limujen keskinäinen nautintajärjestys. Pärjäsikö Reiska vain koska Dr. Pepper ja Club Mate sattuivat sitä ennen? Hyväksymme kuitenkin tuloksen mukisematta ja juomme jatkossa vain tuota Pepsiä ja Laitilaa.
 

Eli ytimekkäästi.. Pepsi vei, mutta rouva ei ole vieläkään siirtynyt Maxista perus Pepsiin. Fiilis, uskollisuus, tavat, brändit ja muut istuvat tiukassa. Voi kokista.

 

 

Kas missäs se minun Pepsukan sponssisalkku olikaan?

Ja sanokaa joku nyt tolle Ramille ettei työnnä niitä tonnin seteleitä enää sinne pyykkiin menevien housujen taskuun?

Hartsun harmaa ja muita lonkeroisia tarinoita

Lauantai-ilta. Yöelämä lumisena tammikuuna. Moikkaat puolitutulle pokelle ovella, tunnet tahmaisen lattian jo eteisen kokolattiamatolla ja tartut messinkiseen kaiteeseen samalla kun kuljen eteenpäin. Musiikki kasvaa jokaisen askeleen myötä ja mietit mitä ihmettä? Taustalla ei soikaan Viikate, ei Lasten Hautausmaa, tai edes Motörhead.
Avaan tuulikaapin sisäoven ja kävelen nuhjuiselle tiskille. Pullokaapissa seisoo Karhua ja Jägermeisteria. Minun nuoruudessani ”Jekku” oli vanhojen pappojen juomaa ja itseasiassa... Niin oli Karhukin.
Jägermeister, sitä schaissen katkuista vatsalääkettä. Naurahdan itsekseni ja odotan Fernetin, tai Underbergin ilmestymistä limudiskojen suosikkilistalle. Never.

Tänään aion tehdä jotakin, jota en ole tehnyt vuosiin, eikä se ole jekun tilaamista, tai kylmän luppakorvan imailua kitusiini.
 Kylmät väreet valuvat selkääni pitkin musiikin tahtiin ja lompakko käsissäni tuntuu hikiseltä. Nojaan tiskille ja Ramstein alkaa soimaan, onhan täällä jotain entistäkin.
Lopulta baariminna saapuu luokseni. Nielaisen, se on menoa nyt:

”Tota, paa mulle yks lonkero”

”Otak sä jäitä siihen”

”Ööö, en?”

….........

Siinä se on.

Hartsun harmaa.

Ei saat..na.

Istun puiseen kuluneeseen pöytään ja katselen värivaloisesta ikkunasta ulos lumisateeseen hiljaisuuteen.

 Viereisen pöydän neljääkymmentä lähentelevät leidit aloittavat riittinsä huomattuaan olevani yksin liikenteessä.

”Ootsie yksin tääl?”

”Miks?”

Kerron olevani toimittaja suorittamassa juttua. Saan yllättäen seuraa, jota en suoranaisesti kaivannut. En kakkulapiolla, enkä Caterpillarilla.

”Siis sä oot tääl juomas yhtä lonkeroa?”

”Eihän tos oo mitää järkee”

Niin ei olekaan.
Toivoisin silti saavani suorittaa tämän pyhän riitin rauhassa. En ole juonut harmaata vuosiin. En itseasiassa niin pitkään aikaan, että ehdin jo unohtaa sen sokerisen maun. Sen valjusti greippisen katkun, johon sekoittuu vissyä, nostalgiaa, krapuloita, kaadettuja tuoppeja ja sekavia iltoja. Nuoruuden nousuja, alaikäisenä jännitettyjä hetkiä marketeissa ja kippoloissa.

Silti se ei oikeastaan maistu hyvältä, tai maistuu mutta aivan liian makealta.

”Tällaistako tämä taas olikin?”

Kuin kotiin olisi tullut, mutta joku on remontoinut ensin ja matkalta palaajakin on totaalisesti muuttunut. Perhonen on tullut kotelosta, tai mennyt takaisin toukaksi.

Leidit pyörittelevät päitään, kun kerron lasin pohjan koittaessa poistuvani. 

”Etsie lähtis tonne Mulliin meiän kans?”

Mietin kotimatkalla ensikohtaamisiamme. En oikeastaan ole aivan varma koska se on tapahtunut. Joskus teini-iässä, kun Golden Capin omenasiideri alkoi maistua pahalle, maistui harmaa jännästi erilaiselta. Raikkaalta. Kesäillalta maalaismaisemissa, kun yllä oli helvetin coolit reisitaskuiset maastohousut, joiden avulla pisteeni olivat aikanaan ala-asteella kohonneet tyttöjen silmissä. Kapp Ahlin verkkatakki lämmitti ohuesti, ohuessa yössä. Phillipsin cd-radio-kasettimankka suolsi Radio Mafiaa. Muistattehan Pietarinkadun Oilersin (sob), Leilan ja Annukan? Koe-eläinpuistoa ei tarvitse mainita.

 Sen muistavat kaikki, mutta tajusinpa juuri asiaa selvitellessäni jopa Metalliliiton kadonneen aalloilta tätä nykyä.

Tuo vanha kapine, radiomme, jonka antennin jatkoksi oli soviteltu tyhjä Koffin oluttölkki. Sellainen, jonka kyljessä oli se punainen rausku ja jonkinlainen ”kylmyysmittari”.

Meillä oli vanhempieni kanssa kirjoittamaton sääntö, jonka nojalla muutaman ”saunajuoman” juominen heidän seurassaan oli ihan ok, jopa alaikäisenä.

Kai se oli parempi, kuin kylillä nujakoiminen, ojaan oksentaminen ja päätön idiotismi? 

Vuosia myöhemmin Harmaa vaihtui bisseen ja jäi kuriositeetiksi. Se oli sitä kamaa, joka takasi hirveän darran. Sitä jota juotiin vain Onnelan euron hanoista, kun Karjala ei enään uponnut tuolla micmacien, toppien ja latvoista värjättyjen mimmien ihmemaassa, jossa Kelkkaa kului ja etujeejee oli kaikilla geelillä pystyssä (paitsi mulla, hehe).
 Myöhemmin harmaata tuli kesäisin imeskeltyä yksi, tai toinenkin pakollinen Rytmikatin häppäreillä. Siinä terassilla istuskellen ja alati hämmästellen miten tätä pystyykään juomaan. Loppuillasta yleensä helpommin.

Jossain tässä välissä tuli opittua lonkerotietämykseni kulmakivet ja säännöt:

a) Jos tölkissä ei lue ”OriGINal”, vaan ”Cool Grape” = älä osta.

b) Koffin lonkero = sama kohtalo, pl. Häppärit ja akuutti rahapula.

c) Makulonkerot ovat saatanasta. RIP Kultalonkero.

d) Brändylonkero on porvarillista, eli ihan ryypättävää.

Näillä kuljimme vuosia. Silti se peruslonkku jäi unholaan. Tuli olut, viskit, rommit, cocktailit, viinit ja ähky.

Dokasin silti mielelläni kaikki ”craft” lonkut, Long Kyröstä Ägräsiin. Juon niitä edelleen ajoittain. Silti se harmaa kummitteli mieltäni.

Voisiko se olla mistään kotoisin? Toimiiko se saunassa? Ja miltä Hartsun muut ”makulonkerot” nykyään maistuvat?

Päätin siis kipittää alkulähteille ja nauttia ensimmäisen harmaan rauhassa, alkulähteellä kippolassa.

Koska tämä ei tuonut täydellistä tyydytystä kokeilin harmaata vielä eri tilanteissa. Saunassa, paljussa, autossa, kotona. Tulin näiden empiiristen dokausten myötä, eli kliinisten tutkimusten jälkeen, siihen tulokseen, kuten edellä kuvasin. Se on korkeintaan saunassa kelvollista. Muuten.. Aivan s..nan makeaa, eikä oikeastaan greippistä. Saunassa 0,33l koko viehättää. Bisseen verrattuna pieni väljähtäminen ei haittaa, se maistuu mehulta.

Entäpä ne muut lonkerot? Siis Hartsun lonkut? Laitetaanpa ne testiin.

Ensimmäisenä testiin päätyi vihreä ”Vodka-Lime”. Jäi epäselväksi miksi tässä on, tai lukee sana vodka, mutta olkoon. Se maistuu miellyttävän kesäiseltä. Sellaiselta kesältä 2011. Poika saunoo ja vesi on lämmintä. Makeaa, vähän limettisen esanssista. Mikään ei varsinaisesti töki, semiraikas. Maistuu festareilta ilman oksennusta ja bajamajaa. Väärältä, mutta silti ihan juotavalta.

Seuraavaksi vanha viholliseni: Karpalo, tai siis ”Gin&Cranberry”. Tota noin. Ei tää karpalolta maistu. Mehua, jossa on uitettu puolukkaa ja lantrattu vissyllä ja viinalla. Ei paskaa, ei oikein mitään. Tältä alkoholismi varmaan tuntuu? Jokainen huikka on makeaa turhuutta.

Kolmantena korkkaamme keltaisen. Siis Gin&Lemon. No nyt tuumin. Maistuu vähän sitruunalta ja lievästi bitteriseltä. Happamahko lievä karvaus viehättää. Olisko ihan kiniiniäkin seassa siis? En tiedä. Toistaiseksi näistä suosikkini.

Neljäntenä ”tosi vahva”. Tai siis Strong, 7,5% Eikä oo lämpöö, eikä lempee. Viinaa piisaa. Selvästi hirvein näistä. Jos haluaisin vetää perseet, niin.. No Carillo on juotavampaa.

Viimeisenä Cassis, siis mustaherukka. Uuuh, Finrexin vibat kulkevat korkatessa pitkin selkää. Maistuu flunssalta ja mummon mehulta. Hyvää, pahaa, en ota selvää. Makeaa, mehua. Ei osu, ei upota. 

Kuten huomaatte jätin Lightin välistä. Oikeastaan jos tästä saisi sokerin kokonaan pois ilman makeutusaineita, voisin olla kiinnostunut? Liiat E-koodit, ei jatkoon edes hyllystä.

Aika on kenties hieman kullanut muistoja. Vaikka reisitaskuiset maastohousut löytyvät edelleen kaapista ei se tarkoita, että kaikki nostalgianlähteet olisivat kultaa. En kaipaa faxia takaisin, enkä 256kb:n internetiä. Sen sijaan aion jatkossakin juoda nostalgisen lonkeroannokseni aina halutessani.

Voin perustella sen fiilistelyllä, retroilulla. Toiset kuuntelevat edelleen Scooteria ja Martti Vainaan Pelimiestä. Toiset juovat edelleen Lonkkua lasipullosta ja rakentavat lumiukkoja.
Emme kasvaneet aikuisiksi, koska valitsimme niin.

.............

Ja onneksi niin.

Sokkona siideriä, eli kolmesti Kuuraa

"Jaa katos, Kuuran siidereitä myynnissä oikein kolme kappaletta. Pitäisköhän testata?
 Eiku hei! juotankin nää sokkona vieraille."


Kuura on, teille jotka ette tunne, Fiskarsissa sijaitseva kotimainen siiderimö (ah tätä kieltä). Sen tuotteista eritoten Ice Cider upposi aikanaan kitusiini, kuin se kuuma veitsi voihin jättäen suun messingille ja mielen onnelliseksi. Kenties Fiskarsin veitsi?
Tällä kertaa pruuviin päätyvät "Finski, Normanni ja Baski". Kuten nimistä varmaankin päättelitte, ensiksi mainittu on kotimaista omenaa, seuraava kotimaista ja Normandialaista (Ranska) ja viimeinen sama, mutta Baskimaan omenoilla (Espanja).
Kolme aivan erityylistä siideriä, neljä aivan erityylistä juojaa.
Salanimiä ei tarvita, aion vain esittää tuotteista kirvonneet kommentit suttuisten ja hämyisten kuvien kera.



Aloitimme Finskistä:

- Onpas miedon makuinen.
- En tiiä mihin tätä vertaisin? En ainakaan Upcideriin. Happy Joe, muttei sekään.
- Ei maistu alkoholi, onko lightia?
- Mummolan Omenapuu, tää on just se.
- Vettä, hiilaria ja joku uittanut omppua seassa.

Raati ei pitänyt Finskiä kovin kaksisena, siitä ikäänkuin uupui maku: "vähän on kaikki hukassa tässä näin".


Tästä rohkaistuneena korkkasimme Normannin:

- Onko tallinen, oispa.
- Toivottavasti ei ole.
- Tämä on hyvää.
- Omenamehumainen
- Ei kovin raikas tämä.
- Jää suun takaosaan leijailemaan.
- Mehu, joka on jäänyt kellariin käymään.

Normanni upposi raatiin jo hieman paremmin keräten hillittyjä kiitoksia.

Ja viimeisenä Baskia:

- En tiedä mihin tätäkään vertaisin?
- Huh, tuoretta omenaa puraistuna.
- Onpas kuivaa tämä.
- Vähän mauton, sekoitiks sitä ensimmäistä sekaan?
- Matalat hiilihapot, tosi matalat, muttei huono.
- Näitä on kyllä todella paha verrata, mutta tämä on ihan okei.

Baski jakoi selvästi mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Raati jakoikin ykkössijan tämän vuoksi Normannille, josta itsekin pidin eniten tästä kolmikosta.
Tästäkin minivertailusta huomasi sen nyanssierojen ja maun intensiteettitasojen heilahtelut, joita siidereistäkin löytää. Pitäis siis juoda näitäkin useammin.

Grainfather - muutaman vuoden jälkeen

Usein panimolaitteista puhuessa ja etenkin kriittisessä mielessä testatessa näitä kokeillaan ja arvioidaan uutena. Muutaman käyttökerran perusteella voi tietysti arvioida tuotteita, mutta on kenties monia kuluttajia, käyttäjiä ja olutihmisiä kiinnostaisi tietää miten laitteet kestävät pidemmässä juoksussa? Siispä ajattelin kirjoitella miten oma Grainfatherini, eli tutummin GF, on kestänyt käyttöä? Vieläkö se toimii ja onko lastentaudeilta vältytty, vai alkavatko osat levitä liitoksistaan?

Luonnolisena pohjustuksena suosittelen ehdottomasti lukaisemaan ensikokemukseni laitteesta tästä.

Lyhyesti kerraten Grainfather muistuttaa hieman BIAB (brew in a bag, pussimäskäys) menetelmää, sekä myös kalliimpaa Speidelin Braumeisteria toimintaperiaatteltaan.

Eli se on yhden kattilan laite, jossa sekä mäskätään, siivilöidään, että keitetään samassa padassa.

Mallas kaadetaan reikäpohjaiseen piippuun kattilan sisälle. Pumpulla kierrätetään vierrettä/mäskiä pohjalta päälle, jolloin oikeastaan vorlaufia ei tarvitse suorittaa erikseen. Laitteella voi käydä lävitse erilaisia lämpötiloja ja siivilöinti vaiheessa piippu nostetaan vain ylös ja asetetaan kattilassa olevien tukien varaan, jolloin vierre valuu kattilaan ja huuhteluvettä voi lisätä päälle. Samassa kattilassa keitetään ja lopuksi ajetaan vierre pumpulla vastavirtajäähdyttimen lävitse käymisastiaan.

Idea on hyvin simppeli, mutta kuten kaikissa laitteissa tässäkin on hyviä ja huonoja puolia, kuten vanhasta tekstistäni tulee ilmi.

Nyt muutaman vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että laitteisto on melkolailla hintansa arvoinen. Samat vanhat seikat ja esiintuodut asiat edelleen sekä hiertävät sukassa, että lämmittävät mieltä.

Ajan saatossa on kuitenkin huomannut ja oppinut monia pikkuseikkoja laitteistosta:

  Ensinnäkin, vahvempien, sanotaan vaikka yli OG 1.085, oluiden kanssa tuplamäskäys säästää hermoja. Ainakin minulla mallas pakkautuu sen verta tiukaksi isoilla määrillä, että tehokkuus kärsii, eikä vierre siivilöidy kovin hyvin kapean ja korkean mallaspatjan lävitse.

  Toisekseen mäskätessä ylempi reikälevy ei halua pysyä kunnolla paikallaan, vaan tipahtelee ajoittain mäskin sekaan. Tämähän on siis vain silikonireunuksella, eli kitkalla, kiinni. Aika, ikä, lämpötilat, yms vääntävät ja kuluttavat sen verran, että alkaa olemaan tavallaa entinen, vaikkei mitään näkyvää olekaan.

  Pumppu on edelleen tuhnu. Mäskätessä se vielä ajaa asiansa, mutta jos vierrettä keittäessä seassa on paljon humalaa se ajaa itsensä tukkoon herkästi, vaikka tuossa onkin jo ensimmäistä mallia parempi humala/rupa filtteri. Hankin erillisen ”hopspiderin”, siis käytännössä ison putkisiivilän, johon laitan humalat, mikäli sitä tulee paljon, eli mitä tahansa yli 100g, niin siivilään. Säästää hermoja ja aikaa (paitsi pestessä..)

  Jäähdyttimen letkut ovat edelleen aivan hanurista. Materiaali oikein imee päältä likaa itseensä, liitokset ovat naurettavan huonoja ja kiristimien materiaali luvattoman pehmeää metallia. Lisäksi haluaisin saada jäähdyttimen kattilan päältä vaikkapa pöydälle, mutta letkut ovat aivan liian lyhyet tähän kaiketi pumpun tehosta johtuen(?)

Itse en ole varsinaisesti kuitenkaan saanut mitään rikki, vaikka olenkin kuullut muutamilta rikkoutuneen joko pumpun, tai lämmityselementin.

Niin se siivous.. Ilman lattiakaivoa, tai reippaalla paineella varustettua letkuliitäntää, se on hidasta, aivan liian hidasta. Mielestäni ei voi edelleenkään olla hyväksi, että kattilasta joutuu kaatamaan ruvat ja huuhteluvedet käsin pois, sillä pohjassa ei ole minkäänlaista hanaa, eikä pumppu pysty rupaa liikuttamaan.

Hyvinä päivinä, tehokkaasti toimien ja miedoilla oluilla GF tekee tehtävänsä todella vikkelästi.

Olen myös vuosien saatossa ajannut siinä kaikenlaisia mäskäysohjelmia alkaen perinteisestä infuusiotyylisestä monivvaiheisiin ja keittomäskäyksiin. Sahtiakin sillä on tehty menestyksekkäästi, tuplamäskätty, ajettu monimutkaisia vehnäoluelle optimoituja ohjelmia, sekä koeponnistettu monia kaupalliseen levitykseen päätyneitä tuotteita.

Olen hikoillut, kiroillut, jynsännyt, juonut kahvia odotellessa, huuhdellut kurkkua flunssassa kuumalla vierteellä, rikkonut mäskäysmeloja, lämpömittareita, ominaispainomittareita, kokenut sähkökatkoja, laskenut litroittain vettä lattialle ja miettinyt miksei jallu tule jo.

GF on raivostuttanut, ihastuttanut, polttanut sormia, syönyt aikaa, muuttanut, ollut tukossa, mäskännyt, keittänyt, uudestaan ja yhä uudestaan. Samat liikkeet, eri oluet. Et ole notkea kuin täysautomatisoitu ilves. Et ylväs, kuin suurpanimoiden korskeat karhut, muttet myöskään se viimeiseksi joukkueeseen valittava ajokiellossa oleva pakan alimmainen mopo.

Sä et oo täydellinen, mutta sä oot toimiva. Ajat asiasi, et tyylillä, etkä aina taidollakaan. Kuin vanhaa mersua ajava ukrainalainen rekkakuski etsimässä leimaa rahtikirjaansa. Rautalangalla ja nippusiteillä korjaat kaiken. Ja jos kaikki ei sittenkään mene aivan pelikirjan mukaisesti kohautat olkapäitäsi ja toteat vain, että: ”So what, se on vain olutta.”.

Grainfather, olet rakkaasti perseestä, mutta en tiedä parempaakaan.

Alkon mediapruuvi: Pelkkää kuplaa

Usein juhlapäivien aikana monen mieli tekee vähän kosteaa juhlajuomaa.

Näillä fiiliksillä päädyin Alkon mediapruuviin. Todennäköisesti viimeistä kertaa vähään aikaan, mutta siitä joskus tuonempana enemmän.

Valitettavasti tarjonnassa ei olutmielessä ollut paljon hurraamista ja näistäkin vähäisistä tuotteista  Tuopillinen kiteytti melkolailla omat ajatukseni.

Teinkin oluet läpi käytyäni jotakin tavallisesta poikkeavaa. Selasin harvaksi ja harmaaksi käyvässä seurassa pruuvimateriaalia havaiten kuplajuomaa olevan tarjolla. 

Päätin siis näin juhlan kunniaksi testata millaista juomaa nuo halvemmat samppanjat ovat verrattuna ihan tavalliseen skumppaan. Onko se Champagnen Terroir nyt niin erinomaista, että se oikeuttaa poskettomiin hintoihin? Tai onko muutaman kympin kuohuviineistä edes vastaamaan huutoon, saati sitten halvemmassa kyykkypäässä? Otetaanpa selvää.

Kunnon juovon tavoin, sylkykuppi jätettiin vain lukijoille. Pahoittelen.

Pari 1:

Hattingley Valley Classic Reserve Brut vs Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut.

Britit vs Ranska. Klassikkomatsi, jopa ilman Jean D' Arcia. ”FF” on siis 45€ hintaluokkaan uppoava samppanja ja Hattingley kympin edullisempi skumppa.

Tuomio: Kuplaa, suussa kuplii ja kuohuaa. Nenässä hentoja eroja, joita ei osaa määritellä liittyen hedelmäisyyteen. Joisin molempia, vaikka ovatkin pirun kuivia. Hapokkuutta piisaa, mutta kumpikaan ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista diipimpää, tai isompaa otetta, josta varsinaisesti pitäisin. Mineraalisuutta, mutta se ei ole minun juttuni, vissyt vissyinä.

Pari 2:

Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut vs Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec

Italia vs Ranska. Huh, jäätävän pitkiä nimiä. Pistää miettimään, korreloiko nimen pituus laatua, tai hintaa? Meinaan Freixenet on nimeltään ihastuttavan lyhyt,  hinnaltaan edullinen ja no... Ei mistään kotoisin maultaan. Hintaa Italialla n. 35€ ja Ranskalla n. 40€.

Tuomio: Jänniä ovat sävyerot ja niin hentoisia, että voisi puhaltaa kuplista..kuplia? Ajatukset juoksee Italian kohdalla Proseccoon, mutta tuttua päärynäistä mehujäätelöä ei löydy. Enempi omenaa, kuiva ja hapokas. Ei iske, tai vähän iskee. Parempi, kuin Hattingley, ehkä Fleurya parempi, muttei lätkässä. Loppua kohden oikeastaan huikka huikalta maistuvampi.

Nicolas, siis Nikke kavereiden kesken on puoli kuiva, tai makea, what ever. Yleensä kuivat skumpat viehättävät silloin, kun niistä löytyy sellainen pommacinen tamminen luumuisuus, vanilja ja karviaismaisuus. Silti tämän on yllättävän pätevä. Persikka/aprikoosi-akselia. Pirskahtelevampi kuplaisuus, kuten samppanjassa kai pitäisikin?

Pari 3:

Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut vs Montaudon Grand Rose Champagne Brut.

Rose-skumppien loppuottelussa Etelä-Afrikka vs Ranska. Grahamkeksi on 20€ hintaluokassa ja Montaudon 30€. Rose on vähän sellainen..tuota noin.. Ei myöskään minun juttuni. Sellainen kulutusvinkku, joka kelpaa lähinnä picnic..eiku ei. Pastan kaverina se pelaa. En löydä oikein käyttöä, jossa valkkari tai skumppa ei olisi mieluisampi vaihtoehto.

Tuomio: Ah, onneksi kuivaa ovat. Herukoita ja mansikanlehteä? Tekisi mieli sanoa, että häivä jotain pähkinää molemmissa? Huomaan siemailevani halvempaa Grahamia alati enemmän, se viehättää syystä tai toisesta enemmän. Montaudon on vaan.. Vähän mitäänsanomaton tämän hintaiseksi tuotteeksi. Melkein joisin mieluummin, tai ostaisin? Hyvää Montenegrolaista Rose:ta 2€/l paikallisen lähimarketin kyykkyhyllystä. Se ei maistu millekään, mutta mikään ei myöskään kiusaa. Joskus Budweiskin on pienpanimotuotteita parempi veto.

Pari 4:

Villiera Tradition Brut vs Stellenhurst Chenin Blanc Brut

Okei. Samppanjasta seuraavaan. Hinnaltaan molemmat ovat kympin luokkaa, mutta Villiera on puolikas, siis 0,375l pullo, eli korreloiko tuplahinta laatua? Etelä-Afrikka vs Etelä-Afrikka.

Tuomio: Nyt on paha erottaa. Hiusten halkomista. Toinen tuo enempi omppua ja mineraalia, toinen taas makeampaa hedelmää. Kuivaa, kivat poreet. Villiera on ehkä vähän kuivempi, joskin erot ovat pieniä. En pystyisi näistä kahdesta sanomaan kumpaan suuntaan viisari heilahtaisi hinnan puolesta näin tissutellessa, enkä oikein laadunkaan. Hyviä molemmat, ihan kärkeä tässä tastingissa.

Rosvosektori: 

 Hana-awaka Sparkling Sake

Sakea. Kuohuvan pirteänä. Mitä ihmettä?
Hintaa: 7€/0,25l, eli melko kallis, mutta kuriositeettiarvosta ja söpön pinkin pullon vuoksi pakkohan tätä on kokeilla.

Tuomio: Uuh.. Nyt on makeaa. Tämä on sitä hunajamelonia. Kukkia ja melonia samassa pöydässä. Jännä tämä hiilihappoinen fiilis, poreilee reilusti. Pitäisi olla jokin perus Gekkeikan, tai Yunmai vieressä verrokkina, mutta ei huono. Oikeastaan jopa miellyttävä, mutta meloni ampuu vähän yli.

Lopputulos, eli parasta jälkeen järjestys, luotiin La Torrefazionen kahvipöydässä tasoitellessa hiipivää hilpeyttä.

1. Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec
2. Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut
3. Stellenhurst Chenin Blanc Brut
4. Villiera Tradition Brut
5. Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut
6. Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut
7. Hattingley Valley Classic Reserve Brut
8. Montaudon Grand Rose Champagne Brut

Hajatelmia: Ei en tiedä viineistä mitään, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Tai siis miusta niissä on niin paljon vaihtelua jo viinitalojen ja vuosikertojenkin välillä, että sellainen olutmainen yleistäminen siitä, miltä mikäkin rypäle maistuu on liian tuskaista opiskeltavaa. 

Harvasta viinistä pidän, monet ovat kyllä juotavia, mutta juomatyyppi ei aiheuta minkäänlaisia wow-elämyksiä. Sellainen posketon revittely tyylillä on jotenkin tiessään. Yleistäen, viinit ovat, kuin joisi marketista 3€ Apaa. Ihan hyvää, ajaa asiansa, mutta ei aiheuta väristyksiä. 

Tämä tasting oli todella kiintoisa näin. Opin ainakin sen, että hinta ei korreloi laatua omassa suussani. En tiedä vieläkään millainen olisi unelmien skumppani? Uuden maailman Sauvignon Blancin, Rieslingin ja Gewürtzaminerin yhdistelmä viskitynnyrin vaniljalla, reilusti paahdetta, vaniljaa, trooppista hedelmää, karviaisia. Kuiva ja hapokas, samppanjamenetelmällä?
Ihmeitä odotellessa, hyvää hellekesän alkua. Juokaa sangriaa, parasta viinistä.

Testissä: GrainFather

Sitten viimein juttuun GrainFatherin käyttökokeilusta ja sen tuomista kokemuksista..
Panimolaitteisto piti siis uusia ja päätin lopulta hankkia GrainFatherin. Syyt tähän voit lukaista tästä.

Nyt hän on täällä ja olen ehtinyt paitsi kasata, puhdistaa myös koekeittää uudella kalustolla. Joten ensitunnelmia on hyvä jakaa nyt kun olen vielä itsekin newbie tämän kanssa. Millainen laitteisto on siis kyseessä? Oliko se helppo kasata? Töpeksinkö itse? Mikä toimii ja mikä ei?

Laitteisto saapui suuressa laatikossa osissa ja oli hyvin pakattu. Purettuani osat lattialle päätin kerrankin toimia tapojeni vastaisesti ja tavata koko manuaalin ensin ennen koskemista yhteenkään outoon osaan. No koskin kuitenkin, koska onhan näitä uusia leluja pakko vähän kosketella.

Manuaali itsessään avautui vasta toisella lukukerralla ja lopullisesti keittäessä. Se on varsin hyvä ja melko selkeä. Ikean/Sotkan/Jyskin kalustekaappien ohjeisiin verrattuna suorastaan erinomainen.

Kasaaminen kävi siis vikkelästi ja muutamien haastavien tiivisteiden osaltakin selvittiin käyttämällä vähän vettä apuna. Laitteiston mukana tulee myös nippu varaosia, lähinnä siis tiivisteitä ja vesihanoihin sopivia liittimiä. Omaan hanaani ainoa sopiva vaikutti hyvin hentoiselta, mutta ajanee asiansa.

Laitteisto koostuu siis suuresta n. 30l kattilaosuudesta, jonka pohjalla on kaksi vastusta saman kuoren sisällä (2000w ja 500w). Tämän ylle tulevasta mallaspiipusta, jossa on siivilä pohjalla. Pumpusta, joka kierrättää vierrettä kattilan pohjalta mallaspiippuun ja myöhemmin vastavirtajäähdyttimeen, sekä lämpötila-anturista ja sen kontrollista. Tämä kontrolli siis vain pitää lämpötilan oikeana, sitä ei saa ohjelmoitua lämpötilan muutoksiin ajallisesti. Eli en voi asettaa sitä siiirtymään vaikka tuosta 67c 60min kuluttua 76c, vaan minun on itse katsottava kelloa ja naputeltava seuraava lämpötila. En koe tätä ongelmaksi, koska näin olen toiminnut tähänkin asti. Se voisi kuitenkin olla kiintoisa lisä.

photo by: richard.mackney.com / GrainFather

Kasatessa heräsi mieleen muutamia asioita, jotka periaattessa voisivat olla toisin.
Kuten se, että vastukset voisivat olla pohjan sijasta laitteen kyljissä, koska pelkäsin pohjaanpalamista (turhaan) ja ihmettelin miksi siivilä itsessään on irtonainen, se kun voisi aivan hyvin olla myös hitsattu mallaspiipun pohjaan kiinni?

Lopulta laitteisto seisoi pystyssä ja oli aika puhdistaa mahdolliset tehdasrasvat pois. Tässä käytin apuna vettä ja oxicleania. Sanottakoon, että pumpun avulla tämä kävi todella näppärästi, mutta pohjalle jäi silti vähän vettä. Tässä tulee mielestäni yksi rakenteellinen ongelma ja kehityskohta.. Laitteessa voisi olla hana kyljessä, tai mieluummin pohja voisi olla keveä kartio ja hana aivan pohjassa.
Tällöin lämmityselementin tulisi olla kyljissä. Helpottaisi paitsi puhdistusta, mutta myös näytteiden ottoa. Tai vaihtoehtoisesti edes kahvat helpottamaan kippausta.
Myöskin jäähdyttimen letkut ovat typerästi lyhyet koska mielelläni pitäisin tätä jossakin muualla, kuin laitteen päällä. No letku ei onneksi ole kallista.

Kattilat kasassa ja puhdistusvedet lämpöstymässä.

Seuraavana päivänä oli aika keittää. Tyyliksi valikoitui California Common, eli höyryolutta. Simppeliä ja tarkoitukseen sopivaa. Sillä mallasmäärä ei olisi älytön, ei vehnää, ruista, hiutaleita, tai muutakaan, eikä älytöntä kasaa humalaa.

Rouhin maltaat samalla kun lämmitin vettä. Havaitsin veden lämpiävän nopeammin, kun pääsin kytkimistä jyvälle. Nimittäin ohjainpaneelissa on yksi keinukytkin (Mash/Boil) ja laiteen kyljessä on myös samanmoinen kytkin teksteillä (Mash/Normal). 

Koska mäskäsin tällä kertaa vain yhdessä lämpötilassa (67c) kytkin kyljestä asentoon "Normal" ja kontrollista säädin lämpötilan kohdilleen ja napsautin kohdan "Mash" päälle.

Harmikseni en tässä kohtaa katsonut kellosta, mutta näppituntumalla tässä ei mennyt kuin n. 20min kun lämpötila oli kohdallaan. Eli ehdin samalla sopivasti punnita ja rouhia maltaat, sekä punnita kevyen annoksen mineraaleja maitohappoa veteeni. 

Oli aika mäskätä. Laitoin mallaspiipun paikalleen ja olin jo laittamassa tämän piipun läpi kulkevaan putkeen tulpan, ettei mallas tukkisi tätä, mutta.. Kas olin unohtanut nostaa piipun pohjaan menevän putken jatkopalan paikalleen.. Ja tämä oli tietysti syvällä kuumassa vedessä.. Onneksi sain tämän nostettua ja hilattua pinnalle melaa apuna käyttäen, joten pääsin lopulta kaatamaan maltaat piippuun/siivilään.

Sekoitin maltaita reilusti ja kun olin mäskin rakenteeseen tyytyväinen oli aika asettaa piipun ylle toinen siivilä kanneksi. Mikä vaikutti minusta vähän oudolta, kunnes tajusin sen olevan varsin fiksu ajatus. Tämä siivilä saa paitsi pumpun kierrättämän vierteen juoksemaan tasaisesti mäskipatjan päälle ja auttaa samassa asiassa huuhtelun suhteen. Nokkelaa. Eli seuraavaksi oli aika kytkeä pumppuun "Sparge arm" ja kytkeä tämä päälle ideana kierrättää vierrettä kattilan pohjalta mäskipatjan lävitse paremman tehokkuuden ja kirkkauden nimessä. Samalla napsautin kattilasta kytkimen asentoon "Mash", tämä siis kytkee kevyemmän 500w vastuksen päälle pitämään lämpötilan tasaisena.

Olin pohjaselvitystyötä tehdessäni nähnyt videolta, että vierteen pitäisi valua myös rummun keskellä olevaan putkeen, mutta näin ei itselläni käynnyt. Epäilin syynä pienehköä mallasmäärää ja pienempää eräkokoa, jolloin nestettäkään ei ole niin paljoa kattilassa lähtökohtaisesti. En tiedä oliko tuo jotenkin tärkeä aspekti, vai ei?

No kuitenkin.. Mäskäys oli kivutonta. Oli aika siivilöidä ja huuhdella. Olin lämmittänyt vanhassa kattilassani 10l vettä huuhtelua varten 76c ja olin valmis siivilöimään. Tässä on GF:n raskain osuus, eli kahvan pujottaminen mallaspiippuun ja piipun rauhallinen nostaminen ylös. Kattilan yläosassa on omat kannakkeensa piipulle, joten homma oli hyvin yksinkertaista. Pelkäsin rakenteesta tulevan huojuvan ja pohjan muovisen rakenteen olevan liian heppoinen pitämään tornia pystyssä, mutta... Olin väärässä.

Siivilöidessä tajusin mokanneeni. Minun piti ulosmäskätä. Eli nostaa vierteen lämpötila myös 76c ja pitää sitä siinä tovi. Unohdin säätäessäni perusasioita, mutta vanhalla kipolla tämä ei mennyt myöskään näin. Kylmälaukussa kun ei ollut vastuksia (Selittelyn makua..).

No hämmästyin kuinka nopeasti siivilöinti tapahtui. Jos vanhalla laitteistolla hyvänä päivänä homma hoitui n. 20-30min ja huonona.. No ei puhuta siitä. Niin nyt olin jo kymmenessä minuutissa valmis. Itseasiassa vierre valui sellaista tahtia, että sain ihan kaatamalla kaataa vettä pitääkseeni mallaspatjan päällä optimaalisen muutaman sentin kerroksen vettä.

Säädin laitteen "Mash" asennoista pois ja aloitin keiton. Tajuten, että ominaispaino oli mittaamatta, mutta onneksi Beersmith korjaa lämpötilan ominaispainosta. Siis se mittaus pelaa parhaiten "huonelämpöisenä", mutta lämpötilan muuntoa varten on omat ja toimivaksi osoitetut taulukkonsa. Näin ainakin luulin. OG 1.043-1.044, olin muutamia pinnoja alhaalla, joten päätin keittää "koko rahalla" siis 60min sijaan 90min. Tämän keiton hienouksia oli jo se, ettei hellalla ollut mitään kattiloita, joten pääsin kerrankin syömään samalla. Luksusta minulle.

Samalla siirsin mallaspiipusta jämät biojätteeseen ja pesin piipun.

Mäskäys menossa

Keitossa itsessään ei ollut mitään vikaa. Todella aktiivisesti kiehuu 22l vierremäärällä ilman kikkoja. Mietin että kattilassa olevassa kannessa (jossa muuten on reikä) voisi olla letku suoraan ulos, tai edes liesituulettimen alle, tai jotakin. Pitää siis miettiä tätä.

Olin kuullut että laitteen pumppu on herkästi tukkeutuvaa mallia, vaikka uuteen (minun) versiooni onkin pumpun siivilää ilmeisesti paranneltu. Päätin elää ilman riskejä ja pussitin humalani sellaiseen "pussimäskäyspussiin" jonka sidoin laitteen reunassa oleviin lenkkeihin. 

Silti.. Keittäessä oli ohjeissa neuvottu hämmentää kattilaa pohjasta pitäen etenkin alussa, jottei varmasti pohjaan pala mitään. No arvatkaapa mitä tapahtui? Tökkäsin pohjalla olevan pumpun siivilän tietysti irti..
Sain tämän palikan tietysti ongittua ylös, mutta heitin samantien kaivoon ajatukset sen saamisesta paikalleen. Päätin siis hylätä jäähdyttämisen uudella vastavirtajäähdyttimellä ja ottaa vanhan immersiojäähdyttimen varastosta taas käyttöön. Problem solved.
Joten.. vierre jäähtyi keiton päälle kauniisti, ilmaus ja astiaan. Hämmästelin astiassa ominaispainon olevan vain n. 1.045-1.047, vaikka haihtumista tapahtui n. 10% (vanha kattila haihdutti tuplasti lyhyemmässä ajassa). Epäilen mittausvirhettä syyksi, mutta tavoitteesta jäätiin selkeästi. Tämän piti olla tehokkaampi kuin vanhan, joten muutamia asioita täytyy muuttaa.
Edessä oli vielä laitteiston puhdistaminen, mikä vie tässä mallissa selvästi hivenen enemmän aikaa kuin vanhassa. Vanhassa systeemissä kun kattilat sai nätisti tiskialtaaseen ja siten puhtaaksi. Tässä se vaatii vähän enemmän työtä ja aikaa kokonsa puolesta.

Tältä sen pitäisi näyttää jäähdyttäessä

Joten mitä jäi käteen?

1. Laitteisto toimi kuten pitikin, vaikka itse töhöilin hämmentävän paljon. Edes Mustialan 200l kattiloilla en saanut tällaista sotkua aikaiseksi.

2. Edelliseen liittyen sisäinen peruskoulun rehtori kysyykin: Mitä opin?
a) Rouhi maltaat paremmin

ja hienommaksi, koska siivilä selkeästi vetää hyvin.
b) Muista ulosmäskäys ja mäskää ehkä pidempään.
c) Mittaa ominaispaino ennen huuhteluveden lisäämistä.
d) Tee joko isompi satsi tai vahvempi olut seuraavaksi.
e) Kiinnitä pumpun siivilä esim. letkupuristemella kiinni, jotta se pysyisi paikallaan.
f) Mieti laitteen sijoituspaikkaa paremmin keittäessä.

3. GF vastaa pitkälti hintaansa. Se vaikuttaa laadukkaalta ja fiksusti harkitulta paketilta, mutta pieniä parannuksia siinä voisi olla, kuten tekstissä mainitsinkin. En ole Braumeisteria käyttänyt, vaikka sellaista 500l olenkin hypistellyt, niin en lähde vertailemaan. Minun vanhaani nähden tässä on paljon etuja. Se voisi silti olla edullisempikin, mutta Speidelin maksaessa ei maltaita, vaan muotihumalia, niin pidän summaa kohtalaisena. Aika näyttää miten laite itsessään kestää. Periaatteessa kaikki muu tuossa on helposti vaihdettavissa, paitsi lämmitysvastukset. Joten sinällään mitään kovin mahdotonta "onnettomuutta" on vaikea kuvitella.

4. Kotimaisille verkkokaupoille terveisiä.. Laitatteko sivuillenne oikeasti nyt ylös minkä satovuoden humalaa teillä kaupan.. Oikeasti. Nimim. Minun Northern Brewer pussini (oluttyylin "signature hop") oli vuodelta 2012, vaikka tilasin sen vasta hetki sitten. Varmistettuani vielä että sivuilla oli maininta satovuodesta 2014.. Kiitos.. Myös asiakkaiden tiedottaminen tavaran viivästymisestä olisi suotavaa, ilman että minun täytyy kysyä asiasta. Itse odottelin tätä pakettia lähes kuukauden. Harkitsen juttua vertailusta teidän välillänne.

5. Tähän laitteistoon saisi myös tislaushuuvan, sikäli mikäli kotitislaaminen olisi laillista. Joten kehoitankin kaikkia kaivamaan vaarin vanhat reseptit naftaliinista ja siirtymään kotimaisiksi pientislaajiksi osa-aikaisesti (hankittuanne luvat, eiks je?).
Ja kun vaarin reseptit on kokeiltu, nykikää hihasta. Minulla on ideoita viskinvalmistukseen.

Näin tällä kertaa. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän romaanin loppuun. Katsellaan seuraavan keiton jälkeen muuttuuko mieli?