Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Goes Arde - Oppigårds Summer Session Pale Ale



 Oulu.. Täällä vaikutti pitkään blogilegenda Arde, jolle halusin tämän pienen tribuutin tehdä.
 Noloa myöntää, mutta Oulu on myös pohjoisin kaupunki jossa olen vieraillut. Pakkovierailu Olutravintola Leskisessä, joka on jäänyt vähän rakennustelineiden taakse piiloon. Kohtalaisen kokoinen sisältä. Mattoja pöytäliinoina, mikä on sinällään varsin hauska yksityiskohta, jota voi pohtia vaikkapa näin: Kuinka monta tuoppia nämä matot ovatkaan imeneet sisuksiinsa ajan hampaiden rahistessa eteenpäin. Hanoja riittää ja tiskillä tervehditään. Murre saa hymyilemään. Savo meets Pohjanmaa. Jännästi vierashanoissa ei lätkiä. Vain kirjaimet. Taululta poimin lasiini tuopillisen Oppigårdsin SessionPale Alea. 5,2% runkoa kertoo Ratebeer.
Tavanomaista kullankeltaista alea hennolla vaahdolla. Aluksi varsin mukavasti hedelmää tarjoileva tuote. Ensimmäinen huikka tarjoilee kuitenkin rapeaa katkeruutta. Kevyesti pihkaa, enemmän greippistä meininkiä. Helppoa juotavaa. Lasi tyhjenee vauhdilla ja ihmiset vaihtuvat tiskillä. Jään harkitsemaan seuraavaa tuotetta. Ei aivan yhtä sisäänpäin lämpiävä tunnelma kuin edellisessä ravintolassa. Kenties taustalla soiva vanhan liiton rock tuo tunnelman?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti