Sunnuntai ja kotisuomessa pitkästä aikaa.
Koska en varsinaisesti ollut tälläkään
kerralla olutmatkalla unohdan sen aihepiirin tässä samalla.
Koko reissulla oli oikeastaan aivan
toinen tarkoitus, tai minulla oli.
Pitkään suunnittelin ns. parisuhteeni
viemistä seuraavalle tasolle ja matka antoi tälle paitsi romantikon
kaipaamat puitteet, vähän jännitystä pienen laittomuuden kera,
sekä sen yhden täydellisen ja kauniin hetken.
Koska vastaus kysymykseeni oli kyllä
voikin tätä juhlia myös kotipuolessa hyv.. erinomaisen oluen ja
piipullisen kera.
”Kyyppari, paas parasta kellarista”
” Sir, teillä olisi nyt erinomainen
sauma maistella rinnakain erittäin kauniisti ikääntyneet Westyn 12
ja Rochefort 10”
”Kiitos, mutta olisiko mitään vähän
kevyempää?”
”Meillä olisi myös täydessä
iskussa olevaa Rochefort kasia”
”Mielioluttani, yksi sellainen.”
”Tässä yksilössä on päiväystä
vielä vuoden 2020 alkuun”
”Et tiedäkään miten oivalta
päiväys tuntuu”
”Kaadanko myös hiivat sekaan?”
”Kyllä kiitos, mikäli ne eivät ole
yhtenä könttinä”
”Mitä haluaisitte piippuunne?”
”Ajattelin Al-Fakherin klassisen
Double Applen tekevän tehtävänsä”
”Erinomaista, sen aniksiset ja
lakritsaiset sävyt soveltuvat varmasti hyvin tämän kera”
Paneutumatta Rochefortin maineeseen,
reseptiikkaan, tai mihinkään detaljitietoon (lukaise ne vaikkapa
vanhasta R10 postauksesta) voidaan vain todeta tässä olevan yksi
olutmaailman upeimmista klassikoista. Etenkin hieman ikää saanneena
aromikkuus korostuu kauniisti ja tuoreiden pullojen lievä ”vihreä
raakuus” katoaa ja muuttuu hämmentävän kompleksiseksi
rakkaustarinaksi.
Ulkoisesti toki sameahkon
mahonginpunertavaa, joka vaahtoaa varsin kauniisti.
Tuoksusta irtoaa makeaa siirappia,
anista, rusinaa ja kuivattua hedelmää. Intensiivinen, mutta pehmeä.
Ei irroittele aivan kympin lievästi suklaisia ja mausteisen
alkoholisia sävyjä, vaan on herkempi, tasapainoisempi. Rommikakkua
pomeranssilla ja tummalla toffeella.
Maussa siirappia, portviiniä ja kuivaa
hedelmäkakkua. Makeus, viipyilevä aniksisuus ja lievä
sekamausteisuus leikittelevät kielellä. Shishan selkeä
lakritsaisuus korostaa vaikutelmaa. En vieläkään ymmärrä miksi
tätä kutsutaan omenaksi, vaikka maku on aina lähempänä lakua?
Suutuntuma on aivan omaa luokkaansa. Pelkkää pehmeää kermaa, ricottajuustoa ja hitunen lämmittävyyttä. Pelottavan juotava, jossa mikään ei töki, vaan houkuttelee tissuttelemaan.
Rochefort 8 on pelkkää rakkautta ensimmäisestä huikasta viimeiseen pisaraan asti. Olut, jonka isoin miinus on lasin nopea tyhjentyminen ja "Joko se loppui" fiilis. En tiedä voiko olut olla tämän kauniimpaa. Ainakaan ilman tynnyriä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti