Kaikil puolil jokke - Turku one night stand

"Jos Suomi on perse on Turku sen reikä."

Olin kuullut näitä tarinoita näistä hieman naiivilla tavalla sarkastisista turkulaisista koko ikäni.
 Olin toki Turussa vieraillut, mutta en koskaan läpiajamista kauempaa.
Päätin tehdä tähän outoon kaupunkiin tutustumisretken ja sukeltaa heti syvään päätyyn. Kokeilla millaista on Turun kuppilaelämä, millaisia ihmiset ovat ja miksi he viihtyvät tässä kaupungissa. Aikaa oli vain vuorokausi ja tietysti matkaa tehtiin enempi vähempi juomat, naamat, juominen, mitä näitä nyt on, edellä.

Onnibussin laskeuduttua kaupunkiin navigoin itseni ensimmäiseen kohteeseen, jota pidin vähintäänkin kulttuurihistoriallisena jäänteenä.
" Puutorin Vessa. Nimi kertoo kaiken. "

Odotin jotakin rakkaan ravintola Metron tapaista kaksi pöytää ja terde-tyylistä kokemusta, mutta ilmeisesti Turussa myös yleiset pisuaarit ovat olleet suurempia. Jotkut puhuivat ”englantilaistyylisestä pubista”, minä enemmänkin viihtyisästä lähiökippolasta. Kaksi tolppaa Auraa, valitsin Tumman Auran. Sellaisen ison stoben ja kiipesin terdelle, jossa oli jonkin bluesbändin sound-check menossa. Vain kahdessa pöydässä ihmisiä, työntekijöitä ja omistajia kahvilla toisessa ja toisessa herrasmies katsellen kaukaisuuteen poltellen Camelia, ilman bootseja. Hiljaista, niin hiljaista, että se oli melkein vaivaannuttavaa.

Stoben jälkeen myös tupakkamies oli kadonnut, nojasin taaksepäin ja mietin millaista paikalla olisi ilta-aikaan? Lähdin kuitenkin ennen toista Auraa tallaamaan kohti majapaikkaa kipaisten nopeasti Stockan herkussa ajatellen bineshyllyn kimaltavan paikallisia tuotteita.

Virhe, ostin lopulta vissyn aamuksi ja yhden lonkeron. Niin valtava oli valikoima.

Käyn kokeilemassa Alvarin ovea, mutta se on vielä kiinni. No ehkä myöhemmin. Hauskasti paikassa näytti olevan haalarikielto, mikä jaksoi ihan snadisti ilahduttaa entistä opiskelijaa. En vaan koskaan ymmärtänyt halua pukeutua samoin, kuin päiväkodissa.

Otan check-inin päälle oluen ja päätän suunnata Panimoravintola Kouluun. Iso rakennus, keskeinen sijainti.
Tilaan tiskiltä stoben ja kyypparin ihmeeksi päättelen heidän keittolaitteistonsa litramäärän näppituntumalta oikein. Pilssiä ja safkaa, kiitos. Hiippailen terdelle ihastellen rakennusta. Upea vanhan koulurakennuksen miljöö, huoneet ja henki saatu säilytettyä.
 Ulkona ehdin jo hetken unohtaa olevani Suomessa. Erinomaisen puhdaslinjainen iso Pils lasissa ja edessä lautasellinen makkaraa, hapankaalia ja perunasalaattia. Jos joku olisi soittanut torvimusiikkia, niin olisin puhunut vain korkkarisaksaa. Naakat parveilivat pensaikossa kärkkyen huikkaa, tai jämiä, kenties molempia. Kuulen viereisestä pöydästä sanan ”Kouvola”, päätän tervehtiä. Olo on kuin suomalaisilla ulkomailla, tai kouvolalaisilla Turussa. Olemme heti tuttuja ja keskustelemme lähiöistä ja jalkapallosta. MYPA on kultaa.
Lopulta minun aikatauluni tulee Weissen kohdalla vastaan ja on pakko jatkaa toiselle puolelle jokea. Askel on kepeä, Turku näyttää alkuillassa kauniilta joen lipuessa hissukseen ja ihmisten tissutellessa rannoilla tuhansien siltojen alla, tai no vieressä.

Tallaan kohti Gastropub Löytöä aikomuksena pelata hieman pubivisaa, koska inhoan karaokea, olkoon tämä paheeni. Löydän vajaan joukkueen ja nopeasti sukellamme Thornbridgen Jaipurin tuoksussa syvälle kelailemaan historiaa, urheilua, kuin tuoreita tapahtumiakin. Pari tuoppia, ja pari eksymistä rakennuksen sokkeloihin, myöhemmin sijoitumme neljänneksi. Kohtuullinen tulos vajaalla joukkueella. Kättelen herrat ja jatkan kohti Uutta Apteekkia.

Olen jo kävellä paikan ohitse, sillä päivä on hyvin hiljainen eikä ulkoa mikään indikoi paikalla olevan ravintolan. Apteekissa ei ole juuri ketään. Valitettavasti Kaskenmäen omia troppeja ei ole määrättäväksi edes minun reseptilläni. Baarina paikka on upea ja väittäisin myös puolisoni pitävän apteekkikalusteista, vaikkakin vain työn puolesta.

Tyhjennän bitteriä hissukseen. Brittien uuden aallon pienpanimot osaavat parhaimmillaan duunata aivan hämmentävän kovatasoisia liruja komppaamalla modernit humalat kenties maailman parhaimpiin maltaisiin. Karkkikeksiä ja sitrusta ohuelti. Juotavuus taivaallista. Otan toisen ja kupin kahvia. Alan jo rikkomaan omaa sääntöäni. Tarkoitus oli nauttia korkeintaan kaksi tuoppia paikassa ja vaihtaa toiseen. Kahvia ei silti kaiketi lasketa, voisin vain jäädä tänne. Miellyttävä miljöö, tarpeeksi piippuja, mukava palvelu ja asiakkailta saa vastauksia uteluihini Turun ravintolaskenestä ja kaupungista yleensä. Siis siltä yhdeltä joka hyvässä nousussa tuli tilaamaan jallua. Pidän sellaisista ja jallusta.

Lopulta tassuttelen kohti Cosmic Comic Cafea, jota minulle kovasti suositeltiin. Olen jo kävellä kahdesti ohitse, viereinen raksatyömaa hämää, mutta lopulta oikea ovi löytyy.
Hämyinen, liki yökerhomainen valaistus tuo mieleen etäisesti ravintola Lasihelmen. Mainiota. Sisustus noudattelee paljonkin sarjismaailmaa, joten olo on hyvin kotoisa. Katselen kippolan jääkaappia, joka on varsin tyylikkäästi kasattu sarja klassikoita ja hypeä.
Otan silti hanasta, kuten yleensä aina ja etenkin tällaisilla rundeilla.
Pacman automaatti melkein houkuttelisi uhraamaan keltaiselle pallolle, jos omistaisin kolikoita. Turisen hetken jonkun herran kanssa kotioluesta ja päädyn lopulta sekailesen seurakunnan kera samaan pöytään morottamaan.
Nappaan Mallasseppien Imperial Stouttia vielä yömyssyksi. Kunnossa, joskaan ei mitään ihmeellistä. Keskustelu poukkoilee oluen ja entistä alaani liippavien asioiden välissä. Lopulta syöksyn yöhön suunnaten kohti yön viimeistä toimipistettä. Alvaria.


Tuo funkkistyylinen pieni olohuone tarjoilee Cool Headin Lichtenhaineria tolpasta. Keskustelen baarimikon kanssa paikasta, oluesta ja Turusta. Koitan samaa myös viereisen pöydän jengaporukan kanssa, mutta joko minun preesenseni ei ole haluttua, tai viimeinen stobe on liikaa sammaltamista?
Veikkaan kuitenkin syyksi murretta. Kielimuuri on usein esteenä, joskin yhtä usein myös avain johonkin suomalaisuuden pyhään porttiin. Jännästi kukaan ei silti kysele mitä minä pidän Suomesta, siis Turusta, sen kysymyksen kun esitän kaikille.
 Alvar on rento notkuilumesta, ravintolajengiä yöpalalla ja miellyttävästi kaikenlaista kulkijaa. Outo risteymä Coffee Housen isoja ikkunoita ja "kattokaa mä oon täällä" henkeä, että lähiöbaarimaisuutta.

Olen jo menossa pienessä etukenossa nukkumaan, kunnes saan kutsun yökerhoon, jonka komeapartainen herra minulle neuvoo, mutta onnistun pokaamaan yöseuraa senkin edestä, että Bar Kuka jäi nyt välistä. Nimittäin matkalla ollut pariskunta oli jotenkin onnistunut sössimään majoituksensa ja tarjoan tietysti vanhana sohvasurffaajana ja joskus samassa shitissä paikassa olleena huoneeni varavuodetta yöksi. Civitavecchia & Grimaldi Lines nevö föget.

Herään lopulta aamulta päänsärkyyn, elossa, lompakon ja luurinkin kera. Pöydällä parinkympin seteli ja teksti kiitos, sekä puhelinnumero jos joskus eksyn Pietarin metropolia tutkimaan yhtä tiheällä kammalla, mitä Turkua. Kiitos Ivan, pidän mielessä.

Käyn aamupalalla ensin Old Bankissa, koska en sinne ehtinyt illalla. Suuri, tyylikäs, klassinen pubi. Hanasta Fullersia ja terdelle. Olo on darrainen ja katkoinen. Osa illasta on vain hapuilevia muistikuvia. Onneksi on muistiinpanot.
 Katselen vilinää ja haen toisen stoben. Helpottaa, vähänlaisesti jengiä aamupäivästä, eli siis jo heti yhden jälkeen päiväoluella.

Puuta, ruskeaa, messinkiä. Voisin eksyä johonkin pieneen soppeen lukemaan kirjaa, tai kirjoittamaan toista. Lopulta vien stobet tyhjinä tiskille ja huikkaan kiitokset.

Kävelen kohti Kakolaa. Funikulaari ei kuulema kulje. No sellaisella olen jo Kolilla matkannut, joten kävellen ylös portsan suunnasta. Kaikkialla rakennustyömaita, joiden välitse luovin periaatteella ”Heittäköön pois, jos olen tiellä”, sillä panimoa etsiessä näiden kiertäminen, tai sellaisen reitin löytäminen joka olisi kaikinpuolin fine on liki mahdotonta. Lopulta olen jo luovuttamassa kunnes tajuan olevani perillä.Tämä alkaa tulla hissukseen sellaiseksi tavaksi, että aion tatuoida sen sukuvaakunan motoksi.

Kävelen sisään ja tervehdin henkilökuntaa. Tissutan vattusouria ja turisen... No mistä kollegat yleensä, panimoista, siis laitteista, siis meheenistä (pullotuskoneesta). Raaka-aineista, purjeveneistä, Turusta, festareista, jne. Hörppään vielä Saisonit ja kipaisen katsomassa herrojen alkavaa pullotusrumbaa väistäen lopulta ovesta ulos ja sen linnan kautta pussikaljalle. Se on mukavaa ja reilu stoppi kaikelle saluunan ovien ja baarijakkaroiden kulutukselle.

Turku osoittautui rennoksi ja sympaattiseksi kaupungiksi. Voisin asua, toisaalta voisin asua varmaan kaikissa muissakin kylissä täällä. Ihmisistä en ota selvää, en ota porilaisistakaan, usein en itsestänikään. Rotu on niin erilaista, kuin idässä, joskaan pääkaupungin kiireistä nuivuutta ei onneksi löydy täältäkään. Lupaan palata, kenties talvella. Tunnetusti kaikki kaupungit ovat kivoja kesällä. Talvella elämä on pelkkää Forssan autokeidasta. Kuivaa juustosämpylää ja vanhaa kahvia. Jotkut diggaa siitäkin.  Tällä otannalla kaupungista on paha sanoa mitään. Olutmielessä sielä on kaikki mitä muuallakin. Eli tarpeeksi erilaisia keitaita tarjoamassa janoiselle kulkijalle aiheen krapulaan ja kaikkea jännittävää siltä väliltä.