Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 30. marraskuuta 2013

Alkon jouluoluet '13: AleSmith YuleSmith - Winter

Videomuodossa hieman San Diegosta kotoisin olevan AleSmithin YuleSmithia, Alkon joulu/talviolut valikoimista 2013. Bongaatko sinä kaikki piilotetut muut olutviittaukset videolta?




Kauniin punertavan ruskeaa olutta varsin kestävällä vaahdolla. Tuoksutellessa esiin tulee ensimmäisenä reipas paahtoleipäinen ja karamellinen maltaisuus, jota greippisyys ja kevyt mäntyisyys runkoineen neuloineen täydentää. Hedelmiä ja hennosti paahdetta takana. Miellyttävä tuoksu kyllä. Maussa keksisen leipäistä maltaisuutta, jota vauhdittaa annos tummaa karamellia ja häivä paahdetta. Sitrusta, kevyesti greippiä ja enempi mäntyistä humalaa mukana. Jälkimaussa on puuta, kuivuutta ja pihkaisuutta. Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen olut. Tavallaan paksuhko rungoltaan, jopa hieman öljyinen, mutta hiilihapotus on sen verta kohdillaan, jotta juotavuus on varsin hyvällä tasolla. AleSmith jatkaa takuuvarmaa laatuaan tälläkin oluella. Hyvää, tasapainoista, ei virheitä. Varsin miellyttävä, mutta ei ihan klassikon ainesta.

39/50p.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Olutravintola-arvio: Sam's Pub, Karhula






Ravintolan speksit:

Mikä:  Sam's Pub
Missä: Karhulantie 34, Kotkan Karhula.
Aukioloajat: MA - TO 16 – 24, PE - LA 16 – 02, SU 16 – 22.
Ketju: ”Freehouse”
Nippelitietoa: 20v ikäinen ”rokkaava olutravintola”. Kaksitoista hanaa ja lauantai iltaisin paikalla on yleensä joku paikallinen yhtye jamittamassa janoista kansaa. Biljardi ja darts löytyvät myös paikasta.


Tänään jätämme jouluoluet hetkeksi välistä ja kirjoitellaan pitkästä aikaa ravintoloista. 
Karhulan omalaatuinen pikkujättiläinen Sam's Pub on ollut juottamassa janoisia Kotk..Karhulalaisia jo toistakymmentä vuotta. Itse vierailen pubissa aina toisinaan, joten on aika jatkaa olutravintola arvioita.
Sam's Pubista omalaatuisen tekee kieltämättä sijainti ja paikkakunta. Karhula on vanha kauppala, joka kuuluu Kotkaan. Se sijaitsee noin 9km päässä Kotkan keskustasta pohjoiseen, joten paikan valikoima on sijaintiin nähden varsin laaja, itse asiassa kaupungin paras. Toisaalta, eiväthän kaikki maan kärki olutravintolatkaan sijaitse ytimessä, kuten eräs Puotilan ihme nimeltä Pikkulintu.

No tämä pubi on kooltaan ihan kohtalaisen kookas kellariravintola pienehköllä terassilla. Sisustus on varsin karhulalainen vesitornin muotoisine tolppineen päivineen. Muuhun interiööriin kuuluu tietysti biljardipöytää, dartsia ja screeniä. Voidaan siis puhua varsin täyden palvelun kuppilasta. Taustalla soi yleensä jotain rokahtavaa, harvemmin kuitenkaan liian kovalla.
Kotkassa Samsin tuntevat kaikki, tai siltä ainakin tuntuu, onhan jo 20v ketjuuntumaton kuppila, jonka hanalistalla ei ole kotimaista ”bulkkia” pienoinen nähtävyys.

Hanoista puheenollen edellisellä visiitilläni muistelen hanoissa olleen:
Mallaskosken Vaalea Kuohu, Valioluokka Pils, Lindemans Kriek (Lambic hanassa, Karhulassa..), Guinness Draught, Hoegaarden, Magic Rock Cannonball, Wychwood Hobgoblin, jne. Tällä hetkellä hanoissa on ilmeisesti myös Beavertownin 8-Ball ja Great Alphonso.. Siidereiden ystäville hanassa taisi olla Aspall? Hanoja on kuitenkin 12kpl ja tavara vaihtuu ihan kohtalaisen usein.

http://samspubkarhula.com
Näiden hanojen lisäksi pullokaapeista löytyy yleensä varsin kattava määrä Trappisteja, Rochefortit, La Trappet, Chimayt, Westmallet ja Achelit, hieman vaihdellen. Edellisellä kerralla pulloissa oli mm. BrewDogin Cocoa Psycho, Gouden Carolus Classic, Flying Dogin Gonzoa, Stronzo 1000ebc, Schloss Eggenberg Samichlaus, jne. Arvioisin pulloja olevan kaapeissa n. 40Kpl erilaisia. Vieressä on vielä toistakymmentä siideriä ja päälle vielä viskitarjonta, josta erikoismaininta edulliselle ja vaihtuvalle ”kuukauden viskille”.

http://samspubkarhula.com
Palvelu tässä pubissa on varsin ystävällistä, nopeaa ja melko asiantuntevaakin. Ruokaa ei tästä kuppilasta saa, joten nälkäiset joutuvat Karhulassa tyytymään muihin keba..siis ravintoloihin.
Oikeastaan paikan ainoa miinus on mielestäni lasivalikoima, olut tulee lähes aina perinteiseen harteikkaaseen pintin tuoppiin ja pienet..no pieneen pintin tuoppiin.

Ylipäätään Sam's Pub on paikkakunnallaan maineensa ansainut sympaattinen ”Rokkaava olutravintola”. Selvästi koko Etelä-Kymenlaakson paras olutravintola ja Kymenlaakson ”kakkospaikka” heti Kouvolan Old Tomin jälkeen. Pakollinen vierailukohde ja Karhulan keidas.

Yleisarvosanana paikalle: 8 1/2
Terdellä

torstai 21. marraskuuta 2013

Jouluolutta: Vakka-Suomen Joulun Kaiku


Joulun Kaiku on saapunut jo ympäri ämpäri Kymenlaaksoa. Mikä ihmeen Kaiku? Lue tarina oluen taustalta tästä.
Kyseessä on siis maitokauppavahvuinen Brown Ale/Mild/Aromatisoitu olut, mihin luokkaan tuon nyt sitten haluaakaan laittaa. Resepti on allekirjoittaneen ja tekninen toteutus Vakka-Suomen Panimon.
Resepti pohjautuu omalle Brownille, jota keittelin alku syksystä, joten on varsin kiintoisaa nähdä vertailu näiden väliltä.
Eroja toki on. Alkuperäisessä on mukana hiutaleita tuomassa runkoa, kanelia ei ole mukana, hiivakanta on selvästi eri ja "omassani" on se 5% Alkoholia.
Eli lyhyesti voisi todeta, täysin eri olut.

Ehdin maistaa tämän hanaversionkin, joka oli sillä hetkellä aivan liian kylmää, joten nyt pullon avattuani saan tästä enemmän irti. Hauskana sattumana muuten eräässä toisessa ravintolassa minulle tarjottiin ensimmäisenä tätä olutta kun kyselin kiintoisien uutuuksien perään. Tästä pisteet Kuusankosken Hospoda Papirnaan.
Entä miltä olut maistuukaan?

No ulkoisesti olut on samean ruskeaa hennolla vaahdolla. Suodattamattomuus näkyy, eikä hiivakaan ole ehtinyt flokkautua pohjalle. Uskoisin hiutaleiden olleen vaahdon kannalta parempi optio.
Tuoksu on miedon karamellinen, kevyesti leipäisen maltainen ja tumman hedelmäinen. Hennosti keksiä. Kanelia en saa irti tuoksusta. Herkkää tasapainoa ja kotimaista mallasta.
Maussa on selvästi leipäistä maltaisuutta, joka täydentyy kevyellä karamellisuudella ja kanelin hennolla puumaisella säväyksenä. Jälkimaussa kevyesti hedelmäisyyttä ja kuivahkoa paahtoleipäistä paahdetta.
Suutuntuma pyörii keveän ja keskitäyteläisen välillä. Joulun Kaiku on varsin helppoa juotavuudeltaan.

Lopulta voidaan kysyä: Mikä toimii ja mikä ei? Mitä itse tekisin toisin nyt tämän erän perusteella?
No, olut on toki siinä mielessä tavoitteessa, että balanssi on varsin hyvä ja luonne puhdas, ei virheitä. Jos runkoa saisi prosentin enemmän, tämä toimisi toki paremmin. Pahimmilta kauhuskenaarioilta vältyttiin, sillä kaneli ei hyppää silmille ja ole glögipommi jonkun Underligt Julin tapaan. Jos tämä keitettäisiin toiste Vaspilla samoilla ehdoilla: viikkarin maltaat, tietyt humalat ja hiivat, niin seuraavalla kerralla:
- Koita vääntää edes vähän hiutaleita mukaan, ne tekevät rungolle ja suutuntumalle ihmeitä.
- Nosta karamellimaltaan osuutta, vaikka nykyinenkin tuntui "liian suurelta".
- Ymmärrä, että panimon Ale-hiiva on oikeasti näinkin neutraali ja huuda kovaan ääneen jouluisen Nzpa:n perään.

Kuitenkin: Tavoitteena oli tehdä joulupöytään ruokajuoma ja tässä osutaan nappiin. Lisäksi pääsen vanhaan pubitunnelmaan, kun tiedän tämän tarjottavan ravintolassa vanhasta "Dimpled Mug" tyylin kolpakosta, eli KBF:n festarilasista Irish Pub Songin raikuessa taustalta. Riilihana puuttui vain tunnelmasta.
Oli meillä alustavasti puhe jo ensi suvestakin.. KymijokiBeerFestival on kuitenkin kaksipäiväinen ja sinnekin tarvitsee olutta melkoisesti.

Pisteet: kaksi papukaijamerkkiä, hymiö ja puolikas kanelitanko. Eihän näitä "omia sotkuja" reitata, eihän?


torstai 14. marraskuuta 2013

Alkon Jouluoluet: Plevnan Siperia..pikaisesti

Olut josta jokainen sana on jo sanottu.. "Plevnan Siperiaa eksyi viimein lasiini, joten hetki on tavallaan pyhä. Ulkoisesti perinteisen sysimusta, hieman rusehtavalla vaahdolla, joka on kohtalaisen kestävää laadultaan. Tuoksussa jyhkeästi maltaisuutta ja sellainen määrä mäntyisää humalointia, että voisin kuvitella lasissa olevan IPA:a. Paahteisuutta riittää, hieman kahvia ja keveästi suklaata. Ympärillä leijuva kypsä hedelmäisyys tuo viimeisen silauksen tähän. Maussa paahtomallas hyökkää suuhun. Hieman kahvia ja suklaata, suolaista lakritsaa. Kunnes jäätävä havuisen puinen katkeruus valtaa nielun, hiven sitrusta ja kova purenta. Maku syöpyy suuhun pitkäksi aikaa. Suutuntuma on täyteläinen, hiilihappoisuus sopivaa, alkoholi piilossa. Ei helposti juotava, mutta ei ole tarkoituskaan. Siperia opettaa olemalla loistava, kaiken hypen ansaitsema IS. Voisin ottaa toisenkin." 42/50p.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Alkon Jouluoluet '13: Kulmbacher Eisbock

Ja jälleen videoarviona Alkon jouluoluita. Viiksekäs kuukausi menossa. Kuulostaa ihan hawaijipaidoilta, pastellisävyiltä ja Jan Hammerilta.. Kaikki päättyy aikanaan, siispä lasissa aikakauden päättävä jouluolut.. Häh? No Eis, Eis, EisBock. Synkeän ruskeana valuu tämä olut lasiini, marraskuuta pullossa. Kaunis kestävä ja pitsiä jättävä vaahto. Tuoksussa runsaasti, isolla R:llä, maltaisuutta, leipää ja mämmiä. Hivenen vierteistä makeutta ja luumua. Kylmänä metallia, joka lähtee lämmetessään. Maun puolella myös "melkoosast mallast". Leipää, makeutta ja kuivattua hedelmää. Aavistus pähkinäisyyttä taustalla. Kevyt paahteen häivä käväisee jälkimaussa tervehtimässä janoista juojaa. Tasapainoinen, hillitty ja varsin simppeli, silti varsin maistuva. Suutuntumaltaan melko täyteläinen, paksu ja runsas. Sopivasti hiilihappoa pitää juotavuuden varsin passelina. Kulmbacherin Eisbock on kyllä varteenotettava talven lämmittäjä. Ei AWE tasoa, mutta kelpaa, kelpaa todella hyvin. 39/50p.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Alkon Jouluoluet '13: Gouden Carolus Christmas

Kun kerran vauhtiin päästiin, niin laitetaan lisää videota tulemaan. Maistelussa mainio Het Ankerin Gouden Carolus Christmas. 40/50p.

 

lauantai 9. marraskuuta 2013

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Olutarvioissa: Boulevard Smokestack Series - Double Wide IPA


Oluen speksit:  
Mikä:  Boulevard Smokestack Series - Double Wide IPA, Double IPA, USA
Mistä: Alko
Hinta: 8,02€/0,355l 
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 8,5%, katkero: 71ebu ja väri: 44ebc. 
Nippelitietoa: Boulevard Brewing on keskilännen suurin käsityöläispanimo. Panimo on perustettu jo 1989. Double Wide debytoi aikaisemmin Arkadian Alkossa ja on nyt vakiovalikoimassa.


Terve. Jouluoluet alkavat pikkuhiljaa tihkua Alkoihin, mutta ainakin tänään lasissa on jotain ihan muuta. Nimittäin jo tovin Alkoissa majaillut Double Wide IPA. Boulevard Brewingin olutvalikoima on kohtalaisen kattava erityylisiä oluita ja Arkadian hyllyille onkin päätynyt liuta panimon tuotteita, joten sieltä katsastamaan mars. Tässä tupla-ipassa humalapuolelta löytyvät ainakin: CTZ (Columbus/Tomahawk/Zeus), Chinook, Cascade ja Centennial, sekä Bravo.
Mallaspohjana pale-ale maltaan lisäksi nippu erilaisia karamellimaltaita ja sokereita.
Tämä olut sopii illan janoon, sillä keitin itsekin IPA satsin tänään, tosin huomattavasti miedomman ja aivan erilaisen sellaisen.
Kotipanijan kannalta kiintoisa informaatio panimon verkkosivuilta väittää pulloversiossa olevan 3,5volsia hiilihappoa, tämä ei kaiketi ihan pidä paikkaansa, tai sitten olut on puskettu tankista pulloon kyseisellä paineella, mutta pullossa oleva karbonaation määrä olisi toinen?
No mennään asiaan ja korkataan tämäkin.


Ulkoisesti varsin kauniin meripihkan punertava olut. Vaahtoaa todella reilusti ja jättää reilusti pitsiä lasiini.
Tuoksussa on keskirunsaasti hedelmäisyyttä. Vähäisesti trooppista hedelmää, mutta painottuen enemmän sitrushedelmien maailmaan. Karamellista maltaisuutta tuntuu olevan kaiken takana melko tanakasti ja tuoksun taittuessa toffeisuuteen löytää pihkaisuus tiensä nenääni. Sinänsä tasapainoinen ja hyvin perinteikäs tuoksu, sopii ainakin nostalgisen etiketin kanssa fiilikseen.
Maussa makeahko karamellisuus maistuu suussa ensimmäisenä. Sitruksisuus tuo karamelliin hieman mandariinisia sävyjä, kunnes greippisyys ja pihkaisuus alkavat purra. Lopulta maku on jopa neulaisen pistävää, öljyisen hedelmäistä ja reiluhkosti makeaa. Jälkimaun katkeruus ei pääse puraisemaan erikseen, mutta maku pysyy suussa.
Suutuntuman puolella taas Double Wide on varsin täyteläinen, pahin makeus ja Barley Wine/Strong Ale fiilistely jää onneksi pois. Alkoholi on melko hyvin piilossa, tasapaino toimii ja hiilihappojakin on sopivasti. Itseasiassa melko pehmeää juotavaa.
Boulevardin tuplaleveä IPA on varsin perinteinen ja onnistunut olut tyylissään. Harmittavasti monopolin hinnat ja suomalainen verotus tekevät tästä liian tyyriin useampiin sessioihin. Hyvää, tyylikästä ja tasapainoista, mutta ei aivan napakymppi. Ruokapuolelta väittäisin toimivan suolaisten ja lihaisien juustojen kanssa varsin tyylikkäästi. 

Pisteet:
Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 39/50

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Olutarvioissa: North Coast Old Stock Ale


Oluen speksit:  
Mikä:  North Coast Old Stock Ale, Barley Wine, USA 
Mistä: Alko Arkadia 
Hinta: 8€/0,355l 
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 11,7%, katkero: 31ebu, ja väri: 75ebc. 
Nippelitietoa: North Coast tunnetaan ehkä parhaiten laadukkaasta Red Seal Ale:sta. Itse panimo sijaitsee Fort Braggissa Kaliforniassa. Old Stockissa on käytetty ainakin maltaina peribrittiläistä Maris Otter Pale Ale mallasta ja humalapuolelta myöskin klassista Fugglea.


Pyhäinpäivä vaihtuessa sunnuntaihin on yömyssyn paikka. Kulunut viikko on ollut hyvin raskas ja vaikea. Isäni poistui tästä maailmasta varsin ikävällä tavalla viikko takaperin. 
Meinasin aluksi pitää 49 rivin hiljaisen hetken, mutta ukko olisi pitänyt sitä lässytyksenä ja painunut parvekkeelle röökille hyvin tuiman "äijä" katseen kera, joten mennään asiaan.
Lasissa siis North Coastin Old Stock Ale, Arkadian Alkon tuliaisia. Pullo on ehtinyt jo likemmäs vuoden ikään. Kysestä olutt on pantu vuodesta 2006 ja tyyliltään siis varsin tukeva Barley Wine, ilmeisesti enempi brittiläisvaikutteinen sellainen. 

Old Stock Ale on kauniin punaruskea olut kohtalaisen reilulla vaahdolla,
joka ei valitettavasti kestä kuin hetken hajoten lopulta lasin reunoille.

Tuoksussa on selvästi sherryä, kuivattuja hedelmiä ja toffeeta. Miellyttävästi hieman tynnyrimäistä tammea,
alkoholia ja ruskeaa sokeria. Vahva, hieman yläluokkaisen brittiläinen fiilis jää tuoksusta. Näen jo kirjastohuoneen, tupakkatakit, sikarilaatikot ja kello viiden teen.
Maussa on reilusti maltaista makeutta karamellin ja toffeen kera, päällystettynä melassilla. Silti makeus on vain häipyvää. Tummia hedelmiä (luumua, taatelia, jne), tammisen puisia sävyjä päättyen kevyeen paahteisuuteen. Alkoholi potkii aikalailla alusta lähtien ja aluksi mieleen tuleekin konjakki, tai viski. Miellyttävä, vahva ja hienostunut.
Suutuntuma on varsin täyteläinen, joskin juotavuus on yllättävän kohdillaan, vaikkakin alkoholipitoisuus tekeekin tästä varsin yömyssymäisen.
North Coast Old Stock on varsin tyylitietoinen Barley Wine, tässä ei maalata isolla jenkkipensselillä suuria linjoja, vaan klassisen hennosti vesivärejä. Kaikki osa-alueet ovat varsin hyvässä balanssissa jo nyt, lähemmäs vuoden ikäisenä, mutta väittäisin kestävän hyvin pidempääkin säilytystä.
Pisteet:
Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 39/50 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Matkaraportti: OlutExpo 2013


Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan..


Uusin tulokas Suomen olutfestari kentällä on toissa viikonloppuna pidetty ensimmäinen Suomen OlutExpo.
Järjestäjät olivat hamunneet paikalle lähes koko maan olutskenen kerman ja kuohun niin panimoiden, kuin maahantuojienkin puolelta. Lauantaina paikalla oli myös Tuopin Ääressä. Marssimme yhden kulmilla varsin tyylikkääseen Helsingin Wanhaan Satamaan sisälle.
OlutExpon piti olla askel messupitoisempaan tapahtumaan, kuin perinteiseen pienpanimofestivaaliin. Miten tämä sujui? Itse asiassa varsin hyvin.
Ensimmäinen suurempi kysymysmerkki oli polettijärjestelmä, jossa ostettiin varsin hauskasti kruununkorkeilla toimivia poletteja. Tämän tarkoitus oli kaiketi nopeuttaa varsinaista juomien myyntiä. No tarvittavaa määrää oli aluksi hankala ennakoida, sillä poletteja ei lunastettu takaisin jälkeenpäin. Tämän ajattelin osoittautuvan hankalaksi, mutta lopulta kävin vain kerran hakemassa lisää, eikä käteen jäänyt kuin pari polettia muistoksi.
Itse printattua juomalistaa, tästä Miikkah:lle kiitos
Tilat vaikuttivat miellyttävän siisteiltä ja valoisilta ja tunnelma oli varsin hillitty, jopa harras. En kutsuisi näitä koko kansan oluen juonti tapahtumaksi, pikemminkin valveutuneiden kuluttajien, alan toimijoiden ja pahimman pään harrastajien messuiksi. Erikoista kyllä festarien ikuista kiistakapulaa vettäkin oli parissa paikassa myynnissä. Ruokapuoli oli järjestetty sinänsä varsin mallikkaasti ja ainakin itse pidin annoksista jopa oluen kera, mitä voin sanoa todella harvoin. Ainoastaan annoskoko suhteessa hintaan oli hieman epäedullista. Tosin oikeastaan ainoa negatiivinen seikka oli kokonaan puuttuneet juomalistat, joista olisi voinut ennakkoon, tai edes paikan päällä miettiä mitä haluaa juoda ja järkeistää ajan käyttöä.
Laseille ei tässä tapahtumassa oltu asennettu pesupisteitä, vaan lasinvaihtopisteitä. Näitä olikin verraten runsaasti ja tämäkin järjestelmä toimi upeasti.

Väen paljoutta lauantaina
Paikalla olisi ollut lukuisia seminaareja, mutta meiltä nämä jäivät välistä, sillä keskityimme paitsi juomiin, tuttujen ja uusien tuttujen tervehtimiseen, sekä panimoiden henkilökunnan kanssa keskusteluun.
Itselleni kertyi lopulta noin kolmekymmentä uutta olutta, joista mieleenpainuvimmat olivat varmastikin:

Oakham Green Devil: Todella upean trooppishedelmäinen tuoksu ja festareiden raikkain olut. Saako tästä wunderbaumin kotiin?
Thornbridge Hall Imperial Oatmeal Stout: Jyhkeä, paksu ja tyylikäs Imperial Stout.
Founders Imperial Stout: Upea tasapaino kahvista paahdetta ja makeutta.
Aegir Lynchburg Natt Imperial Porter: Tukevaa, vaniljaisen tammista porteria, kyllä kelpasi.
Caskit, erikseen ja ylipäänsä: Näihin kun ei kotipuolessa törmää ja ainakin lauantaina olivat iskussaan.
Erityismaininta: Suodattamaton Urquell. Pienestä tynnyristä valutettua janojuomien aatelia. Parempaa kuin niin monet muut vahvemmat oluet, niin expossa, kuin muutenkin.

Ylipäänsä: Todella positiivinen fiilis jäi tapahtumasta, joten ensi vuotta odotellessa. 
Viimeiset huomiot ylös oluen ja ruuan liitosta


Kuvista Tontorille kiitokset, oma kamerani jäi laukkuun ja myöhemmin havaitsin, että aika oli ajanut kameran yli.